Eino Heiskanen
Eino Heiskanen (s. 7. huhtikuuta 1987) on suomalainen näyttelijä.
Eino Heiskanen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 7. huhtikuuta 1987[1] |
Ammatti | näyttelijä |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 2014– |
Merkittävät roolit |
Aapo (Seitsemän veljestä) Riitaoja (Tuntematon sotilas) |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Elämä ja ura
muokkaaEino Heiskanen syntyi näyttelijäpariskunta Sara Paavolaisen ja Kari Heiskasen perheeseen.[2] Heiskanen aloitti näyttelijänopintonsa Teatterikorkeakoulussa 2011. Opiskeluvuosinaan hänellä oli roolitehtäviä muun muassa Suomen Kansallisteatterissa ja Ryhmäteatterissa. Heiskanen valmistui teatteritaiteen maisteriksi 2016 ja hänet kiinnitettiin Kuopion kaupunginteatteriin 2017.[3]
Heiskasen näyttämötaiteellisiin tehtäviin lukeutuu muun muassa Aapon rooli Aleksis Kiven klassikossa Seitsemän veljestä ja Rockyn rooli näytelmässä Rocky Horror Show. Kuopion kaupunginteatterissa hänen tuloroolinsa oli Kaitsu näytelmässä Suomen hevonen.[3][4]
Heiskasen ensimmäinen elokuvarooli oli nimiosa Raimo Långin lyhytelokuvassa Joonas vuonna 1997. Kolme vuotta myöhemmin hän näytteli pääroolin J-P Valkeapään palkitussa lyhytelokuvassa Silmät kiinni ilman käsiä. Vuonna 2017 Heiskanen näytteli Riitaojan roolin Aku Louhimiehen suurmenestyksessä Tuntematon sotilas. Samana vuonna hänellä oli sivuosa Inari Niemen draamakomediassa Joulumaa.[5][1]
Heiskasella diagnosoitiin vuonna 2022 ADHD, johon hän saa lääkitystä.[6]
Valikoitu rooliluettelo
muokkaaFilmografia
muokkaa
|
|
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Eino Heiskanen Helsinginfreet.com. Helsingin Freelancenäyttelijäyhdistys ry. Viitattu 28.3.2018.
- ↑ Eino Heiskanen debytoi Kuopion kaupunginteatterilla - Tuntemattoman Sotilaan Riitaoja vaihtui Suomen hevosen Kaiksi Radio Kuopio. Radio Kuopio 95,6 / Mediatakojat. Arkistoitu 29.3.2018. Viitattu 28.3.2018.
- ↑ a b Eino Heiskanen Näyttelijäliitto.fi. © 2018 Suomen Näyttelijäliitto - Finlands Skådespelarförbund ry. Viitattu 28.3.2018.[vanhentunut linkki]
- ↑ Kuopion kaupunginteatteriin kaksi uutta näyttelijää Savon Sanomat. Mediatalo Keskisuomalainen. Viitattu 28.3.2018.
- ↑ Eino Heiskanen Elonetissä. Viitattu 28.3.2018
- ↑ Sanna Kajander-Ruuth: Putous-näyttelijä Eino Heiskanen sai elämää muuttaneen diagnoosin 35-vuotiaana – ”Se oli helpotus” Ilta-Sanomat. 24.1.2024. Viitattu 24.1.2024.
- ↑ Eino Heiskanen Ilona-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (Tinfo) ja Teatterimuseo. Viitattu 28.3.2018.