Denis Davydov

Hän kuului vanhaan aatelissukuun, jossa oli paljon sotilaita. Hänen vanhempansa olivat prikaatinkomentaja Vasili Denisovitš Davydov (1753–1804) ja Harkovan kenraalikuvernöörin tytär Jelena Jevdokimovna Sštšerbina. Merkittävä osa hänen lapsuudestaan ​​kului sotilasympäristössä, jossa hänen isänsä palveli Poltavan kevyen hevosrykmenttn komentajana. Poikkeuksellisen pienikokoinen Denis liittyi varhain armeijaan ja oppi ratsastamaan hyvin. Myös molemmat hänen veljensä olivat sotilasuralla.

Juuri perustettuun Pietarissa sijaitsevaan Chevalier-kaartiin Davydov pääsi vuonna 1801 valloittavan luonteensa ansiosta, vaikka hänen pituutensa ei ollut riittävä. Hänen puutteellista koulutustaan jouduttiin täydentämään sotahistorialla, linnoitusopilla, kartografialla, englantilaisella taloustieteellä ja talousteorian kirjallisuudella.

Lukuisten onnettomien rakastumisten jälkeen vuonna 1819 hän meni 35-vuotiaana naimisiin, tosin häät olivat peruuntua kun morsiamen äiti kuuli Davydovin raisuista runoista ja maineesta. Hänellä oli yhdeksän lasta kenraali Nikolai Aleksandrovitš Tsirkovin tyttären Sofia Nikolajeva Tsirkovan (1795–1880) kanssa, joista seitsemän eli aikuiseksi.

Vuonna 1831 Davydov rakastui veljentyttäreensä, 23-vuotiaaseen Jevgenia Zolotarevaan. Romanssi kesti kolme vuotta kunnes Jevgenia meni naimisiin ensimmäisen tapaamansa kosijan kanssa ja Davydov palasi vaimonsa luo.

Davydovista tuli vuonna 1807 ruhtinas Pjotr Bagrationin adjutantti, ja hän oli mukana Suomen sodassa. Talvella 1808 Davydov tunkeutui Jakov Kulnevin kanssa Ouluun asti ja valloitti kasakkajoukollaan Hailuodon. Vuonna 1809 hän taisteli taas ensin kenraali Bagrationin ja sitten Nikolai Kamenskin alaisena yhdessä Kulnevin kanssa Moldovassa. Vuodesta 1812 hän oli koko ajan mukana sodassa Napoleonia vastaan. Borodinon taistelun edellä Davydov kehotti häiritsemään Ranskan armeijan toimintaa sissisodalla. Ruhtinas Mihail Kutuzov suostui ehdotukseen, ja Davydov tekikin pienellä joukollaan ranskalaisille suuria vaurioita. Sodan siirryttyä Saksan puolelle hän osallistui moneen voittoon. Vuonna 1827 hän taisteli persialaisia ja 1831 puolalaisia vastaan.^[1]

Hän sai kansallissankarin maineen Napoleonin vastaisessa partisaanitoiminnassa ja kirjallinen esiintyminen rakentui saman legendan varaan.^[2]

Naimisiinmenon jälkeen vuonna 1819 sotaseikkailut ja sotilaselämä menettivät kiinnostavuutensa. Hän jätti palveluksen lopullisesti kenraaliluutnanttina 47-vuotiaana eikä saanut koskaan virallista eroa armeijasta.

Davydov oli myös runoilija. Vuonna 1803 hän alkoi kirjoittaa runoutta ja tarinoita, joissa teki pilaa valtion johtohenkilöistä. Satiiristen runojensa vuoksi hänet siirrettiin Valko-Venäjälle husaarirykmenttiin Podolskin maakuntaan. Näin tehtiin Chevalier-kaartissa vain suurissa rikkomuksissa kuten pelkuruus taistelussa, kavallus tai huijaaminen korttipelissä. Denis piti kuitenkin husaareista. Täällä hän tapasi juomalaulujensa sankarin luutnantti Burtsovin. Hän on omintakeisuutta osoittavissa runoissaan, joissa tosin ei ole syvempää sisällystä eikä erikoista taiteellisuutta, kirjoittanut lemmestä, viinistä sekä hurjasta ja yltiöpäisestä sotilaselämästä. Hänen suorasanaiset kirjoituksensa ovat hauskoja muistiinpanoja sotaretkiltä.^[1]

Davydov maalasi runoissaan riehakkaita tunnelmia ja kehitti kekseliäitä säkeitä. Husaarirunouden lisäksi hänet muistetaan proosateoksistaan. Davydovin persoona innoitti toisia kirjailijoita, Leo Tolstoi ajatteli häntä esikuvana luodessaan partisaanisankari Denisovin Sota ja rauha -romaaniin.^[2]

Hänet hyväksyttiin täysjäseneksi Venäläisen kirjallisuuden ystävien (ven. время Общество любителей российской словесности), jonka jälkeen hän uskalsi kutsua itsenään runoilijaksi. Hän oli myös kuuluisan Arzamas-seuran jäsen.^[2]

Sotilasuransa jätettyään hän asettui loppuelämäkseen vaimonsa omistamalle maatilalle Verkhnyaja Mazan kylään ja kävi laajaa kirjeenvaihtoa mm. runoilija Aleksandr Fjodorovits Voeikovin (1779–1839), Mihail Zagoskin, Aleksandr Pušhkinin ja Vasili Žukovskin kanssa. Hän kuoli äkilliseen aivoverenvuotoon 59-vuotiaana.

• Tatjana Tihmeneva-Peuranen & Erkki Peuranen, Venäläisiä kirjailijoita Suomessa 1800-luvun alussa, julkaisussa: Venäläiset Suomessa 1809-1917 s. 259-267, Suomen historiallinen seura, 1985 ISBN 951-9254-57-9
• Tatjana Tihmeneva & Erkki Peuranen, Kesäyön lumoa kohti: venäläisiä matkakuvauksia 1800-luvun alun Suomesta, 3. korjattu p., Turku, Enostone 2003 ISBN 951-9036-13-X

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Denis Davydov Wikimedia Commonsissa