DC Universe (elokuvasarja)
DC Universe (DCU) on DC Comicsin sarjakuvissa esiintyviin hahmoihin perustuva multiamediasarja ja jaettu universumi, joka perustuu DC Comicsin sarjakuvahahmoihin. Sen loivat James Gunn ja Peter Safran, DC Studiosin uudet toimitusjohtajat. Se toimii osittaisena uudelleenkännistyksenä DC Extended Universelle (DCEU). Osa DCEU:n näyttelijöistä ja juonielementeistä on osa myös DCU:ta, mutta loput ovat korvattu kokonaan uusilla. DCU koostuu sekä näytellyistä elokuvista, näytellyistä televisiosarjoista, animaatiosarjoista että videopeleistä. Muut DC-elokuvat ja televisiosarjat, jotka eivät sijoitu samaan jatkumoon, ovat brändätty nimelle DC Elseworlds.
DC Universe | |
---|---|
Kaiken DC Entertainmentin median virallinen logo |
|
Perustuu | DC Comicsin sarjakuvahahmoihin |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | DC Studios |
Levittäjä | Warner Bros. |
Ensi-ilta | 2024– |
Alkuperäiskieli | englanti |
Edeltäjä | DC Extended Universe |
Kun Discovery Inc. ja WarnerMedia yhdistyivät Warner Bros. Discoveryksi (WBD), toimitusjohtaja David Zaslav päätti aloittaa DC-mediasarjan kokonaan alusta joidenkin DCEU-elokuvien negatiivisen vastaanoton jälkeen.[1] Gunn ja Safran nimitettiin DC Filmsin korvaaksi perustetun DC Studiosin toimitusjohtajiksi marraskuussa 2022. He olivat aiemmin olleet mukana työstämässä DCEU-elokuvaa The Suicide Squad: Suicide Mission (2021) ja sen spin-off -sarjaa Peacemaker (2022–). He palkkasivat joukon käsikirjoittajia työstämään uutta DC-elokuvajatkumoa, johon kuuluisi sekä tunnettuja että vähemmän tunnettuja hahmoja. Osa DCEU-projekteista hylättiin kokonaan uuden jatkumon luomiseksi, mutta osa niistä (kuten Peacemaker) jatkuisi yhä osana DCU:ta. Gunn ja Safran päättivät keskittyä enemmän yhtenäisen tarinan muodostamiseen, sen sijaan, että pakottaisivat luojat viimeistelemään projektinsa tiettyihin ensi-iltapäivämääriin mennessä.[2]
DCU:n tarina jakautuu useisiin eri lukuihin, joista ensimmäinen ”Gods and Monsters” tulisi alkamaan animaatiosarjan Creature Commandos (2024) myötä. Elokuvien puolelta ensimmäinen luku alkaisi elokuvalla Superman (2025), jota Gunn ja Safran pitävät DCU:n todellisena alkuna.
Elokuvat
muokkaaElokuva | Ensi-ilta | Ohjaaja(t) | Käsikirjoittaja(t) | Tuottaja(t) | Status |
---|---|---|---|---|---|
Luku 1: Gods and Monsters[3] | |||||
Superman | 11. heinäkuuta 2025[4] | James Gunn[5] | Peter Safran[5] | Kuvattavana | |
Supergirl: Woman of Tomorrow | 26. kesäkuuta 2026[6] | Craig Gillespie[6] | Ana Nogueira[7] | Ei tiedossa | Esituotannossa |
The Authority | Ei tiedossa | Ei tiedossa | Ei tiedossa | Ei tiedossa | Kehitteillä |
The Brave and the Bold | Ei tiedossa | Andy Muschietti[8] | Ei tiedossa | James Gunn, Peter Safran ja Barbara Muschietti[8] | |
Swamp Thing | Ei tiedossa | James Mangold[9] | Ei tiedossa |
Superman (2025)
muokkaa- Pääartikkeli: Superman (vuoden 2025 elokuva)
Elokuva ei ole alkuperätarina, mutta keskittyy nuoreen Kal-Elin / Clark Kentin / Teräsmiehen, joka työskentelee Lois Lanen ohella Daily Planetin toimittajana,[10] ja yrittää samalla löytää tasapainon kryptonilaisen perimänsä sekä Smallvillessä, Kansasissa, asuvan ihmisperheensä välillä.[5] Safran kuvailee elokuvan Teräsmiestä ”totuuden, oikeudenmukaisuuden ja amerikkalaisen tavan ruumiillistumaksi, joka tuo lempeyttä sinne, missä sitä pidetään vanhanaikaisena”.[4] Gunn ja Safran pitävät elokuvaa DCU:n todellisena alkuna.[11]
Marraskuussa 2022, tullessaan nimitetyksi toiseksi DC Studiosin uusista toimitusjohtajista,[2] Gunn oli käsikirjoittamassa uutta DC-elokuvaa.[12] Joulukuussa, hän paljasti keskittyvänsä ensisijaisesti Teräsmieheen,[13] kunnes hän lopulta vahvisti olevansa uuden Teräsmies-elokuvan käsikirjoittaja.[14] Kun hän ja Safran esittelivät tammikuussa 2023 DCU:n ensimmäiset projektit, elokuvan viralliseksi nimeksi paljastettiin Superman: Legacy, ja sen ensi-iltapäivämääräksi paljastettiin 11. heinäkuuta 2025.[4] Gunn sanoi elokuvan saavan inspiraationsa Grant Morrisonin ja Frank Quitelyn sarjakuvasta All-Star Superman (2005–2008).[15] Gunn vahvisti maaliskuussa 2023, että käsikirjoittamisen lisäksi myös ohjaa kyseisen elokuvan.[5] Kesäkuussa 2023, David Corenswet valittiin näyttelemään Teräsmiestä, ja Rachel Brosnahan valittiin näyttelemään Lois Lanea.[16] Elokuvan nimi lyhennettiin Supermaniksi samalla, kun kuvaukset aloitettiin helmikuun 2024 lopulla, Trilith Studiosin tiloissa, Atlantassa.[17][18]
María Gabriela de Faría näyttelee Angela Spicaa / The Engineeriä, yhtä The Authorityn jäsenistä, ennen esiintymistään ryhmän omassa elokuvassa,[19][20] ja Milly Alcock näyttelee Kara Zor-Eliä / Terästyttöä, ennen hahmonsa omaa elokuvaa.[21] Elokuvassa esitellään muitakin supersankareita, kuten Guy Gardner, yksi Vihreistä Lyhdyistä, jota näyttelee Nathan Fillion, joka näytteli aiemmin Cory Pitzneriä / T.D.K.:ta (The Detachable Kid) The Suicide Squad: Suicide Missionissä.[22]
Supergirl: Woman of Tomorrow (2026)
muokkaaGunn kuvailee elokuvaa ”eeppiseksi scifi-elokuvaksi”,[23][24] jossa Kara Zor-El / Terästyttö kasvoi tuhoutuneen kotiplaneettansa Kryptonin jäänteillä ja näki kaikkien ympärillään olevien kuolevan, samaan aikaan kun hänen serkkunsa Teräsmies eli onnellisena Maassa ihmisten kasvattamana.[3][23]
Kun Gunn ja Safran esittelivät tammikuussa 2023 DCU:n ensimmäiset projektit, he paljastivat, että niiden joukossa olisi sovitus Tom Kingin ja Bilquis Evelyn sarjakuvaminisarjasta Supergirl: Woman of Tomorrow.[4][3] Marraskuussa 2023, Ana Nogueira palkattiin käsikirjoittamaan elokuva,[7] ja Milly Alcock valittiin tammikuun 2024 lopulla Terästytön näyttelijäksi, kun hahmon paljastettiin tekevän ensiesiintymisensä Supermanissä.[21] Craig Gillespie osallistui neuvotteluihin elokuvan ohjaamisesta huhtikuussa 2024,[25] ja hänen valintansa ohjaajaksi vahvistettiin seuraavan kuukauden aikana, jolloin elokuvan ensi-iltapäivämääräksi asetettiin 26. kesäkuuta 2026.[6] Kuvausten odotetaan alkavan vuoden 2024 lopulla.[25][26]
The Authority
muokkaaGunn kuvaili The Authoritya supersankariryhmäksi, joka uskoi ”maailman olevan täysin rikkinäinen. Ja että ainoa keino korjata se olisi ottaa ohjaat omiin käsiin, vaikka se tarkoittaisi ihmisten tappamista, valtionpäämiesten tuhoamista tai hallitusten vaihtamista”.[27] Safran vertasi kyseisen ryhmän supersankareita Jack Nicholsonin näyttelemään eversti Nathan R. Jessepiin elokuvasta Kunnian miehiä (1992).[3]
Kun Gunn ja Safran esittelivät tammikuussa 2023 DCU:n ensimmäiset projektit, he paljastivat, että niihin kuuluisi myös elokuva The Authoritystä, jonka Warren Ellis ja Bryan Hitch loivat alun perin WildStorm-kustantamolle, mutta josta tuli muiden WildStormin hahmojen tavoin osa DC-jatkumoa vuonna 2011. Gunn ja Safran päättivät tuoda WildStormin hahmot osaksi DC Universea, alkaen The Authoritysta.[3] María Gabriela de Faría valittiin marraskuussa 2023 näyttelemään Angela Spicaa / The Engineeriä, kun hahmon paljastettiin tekevän ensiesiintymisensä Supermanissä.[20]
Gunn sanoi, että elokuvassa tulisi olemaan myös yhteyksiä Teräsmieheen.[4]
The Brave and the Bold
muokkaaElokuva tutkii sekä Bruce Wayneä / Batmaniä että muita ”Lepakkoperheen” jäseniä, kuten Brucen pojan, Damian Waynen, versiota Robinista. Gunnin mukaan elokuva olisi Batmanistä ja Robinista kertova ”epätavallinen isä ja poika -tarina”.[4][3]
Joulukuussa 2022, Gunn sanoi Batmanin tulevan olemaan iso osa uutta DCU:ta.[28] Kun Gunn ja Safran esittelivät tammikuussa 2023 DCU:n ensimmäiset projektit, he paljastivat, että The Brave and the Bold tulisi esittelemään DCU:n version Batmanistä. Gunn sanoi elokuvan saavan inspiraationsa Grant Morrisonin Batman-sarjakuvista vuosilta 2006–2013.[4][3] Joulukuussa 2022 vahvistettiin, että DCEU:ssa Batmaniä näytellyt Ben Affleck ei enää jatkaisi hahmon näyttelijänä,[29] ja että Matt Reevesin ohjaamien elokuvien versio jatkuisi erillään DCU:sta, osana DC Elseworldsiä.[3] DCEU-elokuvan The Flash (2023) ohjaajana aiemmin toiminut Andy Muschietti palkattiin The Brave and the Boldin ohjaajaksi kesäkuussa 2023, Barbara Muschiettin tuopttaessa elokuvan yhdessä Gunnin ja Safranin kanssa.[8]
Swamp Thing
muokkaaRämeen olennon alkuperästä kertova kauhuelokuva.[4][3]
Joulukuussa 2022, James Mangoldin kerrottiin olevan kiinnostunut Rämeen olento -elokuvan ohjaamisesta osaksi DCU:ta.[30] Kun Gunn ja Safran esittelivät tammikuussa 2023 DCU:n ensimmäiset projektit, uuden Rämeen olento -elokuvan paljastettiin olevan yksi niistä.[3] Gunn sanoi elokuvan saavan inspiraationsa Alan Mooren The Saga of the Swamp Thing -sarjakuvista vuosilta 1984–1985.[31] Pian Mangoldin vahvistettiin osallistuneen neuvotteluihin elokuvan ohjaamisesta ja käsikirjoittamisesta, mutta hänen ei odotettu aloittavan elokuvaa ennen hän saisi valmiiksi työnsä Indiana Jones and the Dial of Destinyn (2023) sekä Bob Dylan -elämäkertaelokuvan parissa.[32] Mangoldin palkkaaminen ohjaajaksi vahvistui huhtikuussa, kun hän oli aloitanut käsikirjoittamisen. Hän teki samaan aikaan myös uutta Tähtien sota -elokuvaa, mutta ei ollut varmaa, kumpi etenisi tuotantoon ensin.[9]
Vaikka projekti olisi tarinaltaan synkempi, Gunn ja Safran pyrkivät siihen, että Rämeen olennon tarina olisi yhteydessä muihinkin DCU:n tarinoihin.[4][3]
Televisiosarjat
muokkaaSarja | Tuotantokausi | Jaksot | Alkoi | Päättyi | Showrunner | Status | |
---|---|---|---|---|---|---|---|
Luku 1: Gods and Monsters[3] | |||||||
Creature Commandos | 1 | 7[33] | 2024[34] | Ei tiedossa | James Gunn[33] | Tuotannossa | |
Waller | 1 | Ei tiedossa | Ei tiedossa | Ei tiedossa | Christal Henry ja Jeremy Carver[3] | Kehitteillä | |
Lanterns | 1 | Ei tiedossa | Ei tiedossa | Ei tiedossa | Ei tiedossa | ||
Paradise Lost | 1 | Ei tiedossa | Ei tiedossa | Ei tiedossa | Ei tiedossa | ||
Booster Gold | 1 | Ei tiedossa | Ei tiedossa | Ei tiedossa | Ei tiedossa |
Creature Commandos
muokkaa- Pääartikkeli: Creature Commandos (animaatiosarja)
Amanda Waller kokoaa hirviöistä koostuvan black ops -ryhmän, johon kuuluvat Rick Flag Sr., Nina Mazursky, Tohtori Phosphorus, Eric Frankenstein ja Frankensteinin morsian, G.I. Robot ja Kärppä.[33]
Tammikuussa 2023 Gunn paljasti käsikirjoittavansa uutta televisiosarjaa DCU:hun.[35] Kun hän ja Safran esittelivät tammikuussa 2023 DCU:n ensimmäiset projektit, Creature Commandos esiltetiin niistä ensimmäisenä. Sen on tarkoitus olla Max-alkuperäissarja DC Comicsin sarjakuvissa esiintyvästä samannimisestä hirviöryhmästä. Gunn oli jo käsikirjoittanut sille seitsemän jaksoa ja sarjan tuotanto oli myös ehditty jo aloittaa. Sarja aiotaan julkaista vuonna 2024.[34]
Waller, Weasel ja Flagin poika Rick Flag Jr. esiteltiin aiemmin The Suicide Squad: Suicide Missionissä.[3] Viola Davis, Steve Agee ja Sean Gunn palaavat kyseisestä elokuvasta sekä Peacemakeristä ääninäyttelemään Amanada Walleria,[33] John Economosia ja Kärppää.[36][37] Lisäksi Gunn ääninäyttelee sarjassa myös G.I. Robotia.[36][37] Sarjan muiden päähenkilöiden ääninäyttelijät paljastettiin huhtikuussa 2023.[36][37] Frank Grillo ääninäyttelee Rick Flag Sr.:ia,[34] Indira Varma Frankensteinin morsianta, Zoë Chao Nina Mazurskya, Alan Tudyk Tohtori Phosphorusta, David Harbour Eric Frankensteinia, ja Maria Bakalova prinsessa Ilana Rostovicia.[37]
Waller
muokkaaWaller jatkaa Amanda Wallerin ja hänen alaistensa tarinaa Peacemakerin ensimmäisen tuotantokauden tapahtumien jälkeen.[3][38]
Toukokuussa 2022, Peacemakerille Christal Henry alkoi käsikirjoittaa Amanda Walleriin keskittyvää spin-off -sarjaa, jossa hän itse olisi yhtenä vastaavana tuottajana Gunnin ja Safranin ohella.[38] Kun Gunn ja Safran esittelivät tammikuussa 2023 DCU:n ensimmäiset projektit, Waller esiteltiin sarjana, jonka juoni olisi jatkoa Peacemakerin ensimmäiselle tuotantokaudelle, koska Gunn oli viivästyttänyt Peackemakerin toista tuotantokautta keskittyäkseen muihin DCU-projekteihin. Henry ja Jeremy Carver tulisivat yhdessä toimimaan Wallerin showrunnereina.[3]
Viola Davis palaa DCEU:sta ja Creature Commandosista Amanda Wallerin rooliin. Lisäksi myös muita Peacemakeristä tuttuja näyttelijöitä palaa rooleihinsa.[3]
Lanterns
muokkaaHal Jordan ja John Stewart, kaksi Vihreää Lyhtyä (galaksinvälisiä sankareita, jotka saavat yliluonnollisia voimia vihreistä sormuksista) tutkivat outoja Maassa tapahtuvaa ilmiötä.[3]
Gunn vahvisti joulukuussa 2022, että Vihreät Lyhdyt tulisivat olemaan merkittävä osa uutta DCU:ta.[39] Kun hän ja Safran esittelivät tammikuussa 2023 DCU:n ensimmäiset projektit, he paljastivat Lanternsin olevan yksi niistä. Se olisi uusi versio pitkään suunnitteilla olevasta Vihreään Lyhtyyn keskittyvästä televisiosarjasta. Safran kertoi, että sarja tulisi olemaan Maahan sijoittuva etsivätarina, joka tulisi olemaan ”valtava HBO-laatuinen" ja True Detectiven (2014–) tyylinen sarja.[3]
Safran kertoi, että Jordanin ja Stewartin tutkima ilmiö tulisi johtamaan myös DCU:n päätarinaan.[3]
Paradise Lost
muokkaaSarja käsittelee valtataistelua, joka sijoittuu amatsonien saarelle Themysciraan ennen Ihmenaisen syntymää.[3]
Joulukuussa 2022, Jenkinsin suunnittelemana jatko-osa DCEU:n elokuville Wonder Woman (2017) ja Wonder Woman 1984 (2020) peruttiin, kun Gunn ja Safran kertoivat, ettei se sopisi heidän uusiin suunnitelmiinsa.[40] Kun he esittelivät tammikuussa 2023 DCU:n ensimmäiset projektit, Paradise Lost paljastettiin yhdeksi niistä. Sen kuvailtiin tulevan muistuttamaan Game of Thronesia (2011–2019). Sarja muistuttaa nimeltään sarjakuvatarinaa Phil Jimenezin ja George Pérezin ”Paradise Island Lost”, joka keskittyy amatsonien väliseen sisällissotaan Themyscirassa.[3]
Booster Gold
muokkaaMike Carter / Booster Gold on 2400-luvulta kotoisin oleva maineensa menettänyt entinen jalkapalloilija, joka matkustaa ajassa taaksepäin ja käyttää tulevaisuuden teknologiaa toimiakseen supersankarina.[3]
Kun Gunn ja Safran esittelivät tammikuussa 2023 DCU:n ensimmäiset projektit, he kuvailivat sarjaa komediallisemmaksi kuin muut DCU-projektit.[3]
Muut sarjat
muokkaaHBO Max paljasti helmikuussa 2022, että Peacemakerille oli tekeillä toinen tuotantokausi, ja että Gunn tulisi käsikirjoittamaan ja ohjaaman kaikki sen jaksot.[41] Gunnin mukaan toinen tuotantokausi tulisi tutkimaan ensimmäisen tuotantokauden tapahumien seurauksia.[42] Kun hän ja Safran esittelivät tammikuussa 2023 DCU:n ensimmäiset projektit, he selittivät, ettei Peacemakerin toinen tuotantokausi ollut niiden joukossa, koska Gunn oli kiireinen käsikirjoittaessaan Supermaniä.[3] Helmikuussa Gunn vahvisti, ettei Peacemakeriä ollut lopetettu, ja että hän jatkaisi työtä sarjan parissa, kun Waller saataisiin valmiiksi.[43]
Videopelit
muokkaaEsiteltyään DCU:n ensimmäiset projektit, Gunn paljasti suunnittelevansa myös, että DCU:hun tultaisiin julkaisemaan myös videopelejä, joiden tarinat täyttäisivät aukot elokuvien ja sarjojen välillä. Nämä pelit toteutettaisiin myös tavalla, jonka avulla niiltä ihmisiltä, jotka eivät pelaa videopelejä, ei jäisi väliin mitään tärkeitä yksityiskohtia DCU:n kokonaistarinasta. Gunnin mukaan jokaisen videopelin kehitystyö veisi noin neljä vuotta.[44]
DC Elseworlds
muokkaaKun hän ja Safran esittelivät tammikuussa 2023 DCU:n ensimmäiset projektit, Gunn kertoi, että projektit, jotka eivät sopisi osaksi DCU:ta brändättäisiin nimelle ”DC Elseworlds”. DC Comics oli myös julkaissut sarjakuvina Elseworlds-tarinoita, jotka sijoittuisivat pääjatkumon ulkopuolelle.[45] Safranin mukaan DCU:n ulkopuolelle sijoittuvien projektien pitäisi täyttää kovat vaatimukset, että ne voisivat edetä tuotantoon.[4]
DC Elseworldsiin kuuluvat seuraavat sarjat ja elokuvat:
- Animaatiosarja Teen Titans Go! (2013–)[45]
- Todd Phillipsin ohjaamat elokuvat Joker (2019) ja Joker: Folie à Deux (2024)[45][46]
- Animaatiosarja Harley Quinn (2019–)[47]
- Näytelty televisiosarja Superman & Lois (2021–)[48]
- Ohjaaja Matt Reevesin Batman-universumi:
- Elokuvat The Batman (2022) ja The Batman – Part II (2026).[45][46]
- Spin-off -sarja The Penguin (2024).[45][46]
Lähteet
muokkaa- ↑ Lang, Brent; Donnelly, Matt: Warner Bros. Discovery Exploring Overhaul of DC Entertainment (Exclusive) Variety. April 14, 2022. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Kit, Borys; Couch, Aaron: DC Shocker: James Gunn, Peter Safran to Lead Film, TV and Animation Division (Exclusive) The Hollywood Reporter. October 25, 2022. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Vary, Adam B.: New DC Universe Unveils First 10 Projects: 'Superman: Legacy' in 2025, Batman & Robin Movie, Green Lantern Series, Wonder Woman Prequel and More Variety. 31.1.2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j D'Alessandro, Anthony: James Gunn & Peter Safran Unveil Big DC Plan With New Movies For Batman & Robin, 'Swamp Thing', 'The Authority'; 'Lanterns' TV Series & More Deadline Hollywood. January 31, 2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d Donnelly, Matt: James Gunn to Direct 'Superman: Legacy' Variety. 15.3.2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c D'Alessandro, Anthony: 'Supergirl: Woman Of Tomorrow', The Second Pic From James Gunn & Peter Safran's DC Studios, Gets Summer 2026 Release Deadline Hollywood. 14.5.2024. Arkistoitu Viitattu 20.5.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Kit, Borys: DC Movie 'Supergirl: Woman of Tomorrow' Finds Its Writer in Ana Nogueira (Exclusive) The Hollywood Reporter. 14.11.2023. Arkistoitu Viitattu 25.2.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c Donnelly, Matt: New Batman Film 'Brave and the Bold' Lands 'The Flash' Director Andy Muschietti (Exclusive) Variety. 16.6.2023. Arkistoitu Viitattu 19.6.2023. (englanniksi)
- ↑ a b McPherson, Christopher: James Mangold Is Writing the 'Swamp Thing' Movie for DC [Exclusive] Collider. 7.4.2023. Arkistoitu Viitattu 19.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Donnelly, Matt: James Gunn Writing New 'Superman' Film; Henry Cavill Will Not Return, but Eyed to Play Different DC Character Variety. December 14, 2022. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ White, James: James Gunn's Superman: Legacy Will Mark 'The True Beginning Of The DCU' In 2025 Empire. 2.2.2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Chapman, Wilson: David Zaslav Says 'There's Not Going to Be 4 Batmans' at James Gunn and Peter Safran's DC IndieWire. November 15, 2022. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Gajewski, Ryan: James Gunn Calls Superman "Huge Priority," Debunks Speculation About His Feelings Toward Henry Cavill The Hollywood Reporter. December 10, 2022. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Couch, Aaron; Kit, Borys: James Gunn Writing Superman Movie The Hollywood Reporter. December 14, 2022. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Bonomolo, Cameron: All-Star Superman's Legacy: Inspiring the DC Universe's Superman Reboot ComicBook.com. February 2, 2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Kroll, Justin: 'Superman: Legacy': James Gunn Taps David Corenswet And Rachel Brosnahan For Clark Kent And Lois Lane In DC Studios Film Deadline Hollywood. 27.6.2023. Arkistoitu Viitattu 28.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Gonzalez, Umberto: James Gunn Kicks off 'Superman: Legacy' Production With First Look at Iconic Logo TheWrap. 29.2.2024. Arkistoitu Viitattu 1.3.2024. (englanniksi)
- ↑ Ho, Rodney: 'Superman: Legacy' with a new Superman to shoot in metro Atlanta in 2024 The Atlanta Journal-Constitution. 18.11.2023. Arkistoitu Viitattu 12.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Anderson, Jenna: Superman: Legacy to Reportedly Introduce Surprising DC Characters ComicBook.com. 9.6.2023. Arkistoitu Viitattu 28.6.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Grobar, Matt: 'Superman: Legacy' Sets María Gabriela De Faría To Play Villain The Engineer Deadline Hollywood. 15.11.2023. Arkistoitu Viitattu 12.2.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Gonzalez, Umberto: James Gunn Finds His Supergirl in 'House of the Dragon' Star Milly Alcock | Exclusive TheWrap. 29.1.2024. Arkistoitu Viitattu 12.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Breznican, Anthony: Superman Legacy Cast Adds Isabela Merced, Edi Gathegi and Nathan Fillion: Exclusive Vanity Fair. 11.7.2023. Arkistoitu Viitattu 13.7.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Taylor, Robert: Everything James Gunn Has Said About The DCU Chapter 1: Gods & Monsters Comic Book Resources. 11.2.2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Tinoco, Armando: James Gunn Says Ana Nogueira's 'Supergirl: Woman Of Tomorrow' Script Is "Above And Beyond Anything I Hoped It Would Be" Deadline Hollywood. 14.11.2023. Arkistoitu Viitattu 20.5.2024. (englanniksi)
- ↑ a b D'Alessandro, Anthony & Kroll, Justin: Craig Gillespie In Talks To Direct 'Supergirl' For DC Studios Deadline Hollywood. 3.4.2024. Viitattu 20.5.2024. (englanniksi)
- ↑ Couch, Aaron & Kit, Borys: Supergirl Found: Milly Alcock to Play Heroine in James Gunn's DC Movies The Hollywood Reporter. 29.1.2024. Arkistoitu January 30, 2024. Viitattu 20.5.2024. (englanniksi)
- ↑ Oddo, Marco Vito: 'The Authority' Movie Will Bring WildStorm Characters to the New DCU Collider. 31.1.2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Sinha, Sujita: James Gunn calls Batman a 'big part of the DCU' Mashable. 16.12.2022. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ D'Alessandro, Anthony: New 'Superman' Pic In The Works With James Gunn Penning, Henry Cavill Not To Star; Ben Affleck In Talks To Helm A Future DC Pic Deadline Hollywood. December 15, 2022. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ D'Alessandro, Anthony; Kroll, Justin: DC Disruption Has Town Jittery: What's Next For 'Man Of Steel' & Other Sequels After 'Wonder Woman 3' Jolt Deadline Hollywood. December 8, 2022. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Anderson, Kyle: James Gunn Explains Which Comics Inspired the DCU Nerdist. 2.2.2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Kit, Borys: James Mangold in Talks to Tackle 'Swamp Thing' Movie for James Gunn, Peter Safran's DC Studios The Hollywood Reporter. 1.2.2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d Massoto, Erick: 'Creature Commandos': Meet the Cast of the New DC Animated Series Collider. 31.1.2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c Gonzalez, Umberto: Frank Grillo to Play the DCU's Rick Flag in 'Creature Commandos' (Exclusive) TheWrap. 12.4.2023. Arkistoitu Viitattu 13.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Mitovich, Matt Webb: James Gunn Teases an 'Unannounced DC TV Show' He Is Busy Writing TVLine. 6.1.2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c Oddo, Marco Vito: Here's the Full Cast of DC's 'Creatures Commandos' [Exclusive] Collider. 12.4.2023. Arkistoitu Viitattu 13.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d Vary, Adam B.: DC's 'Creature Commandos' Unveils Voice Cast: David Harbour, Indira Varma, Alan Tudyk and More Variety. 12.4.2023. Arkistoitu Viitattu 13.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Otterson, Joe: Viola Davis in Talks to Star as Amanda Waller in 'Peacemaker' Spinoff Series at HBO Max Variety. 3.5.2022. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Brail, Nathaniel: James Gunn Says Green Lantern Content Is Important ComicBook.com. 10.12.2022. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Kit, Borys: Patty Jenkins' 'Wonder Woman 3' Not Moving Forward as DC Movies Hit Turning Point (Exclusive) The Hollywood Reporter. December 8, 2022. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ D'Alessandro, Anthony: 'Peacemaker' Renewed For Season 2 By HBO Max Deadline Hollywood. 16.2.2022. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ D'Alessandro, Anthony: 'Peacemaker' Season One Finale: James Gunn On Christopher Smith's Alternative Ending & "Repercussions" For DC Hero In Season 2 Deadline Hollywood. 17.2.2022. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Watson, Fay: Peacemaker season 2 hasn't been canceled says James Gunn – it's just very delayed GamesRadar+. 15.2.2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Onder, Cade: James Gunn Confirms How DC Video Games Will Fit Into Film & TV Slate ComicBook.com. 3.2.2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Sharf, Zack: 'The Batman Part II' Sets 2025 Release Date as Part of Newly Branded 'DC Elseworlds' Projects Variety. 31.1.2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c Anderson, Julia: The Batman and Joker Are Officially DC Elseworlds Franchises, Reveals James Gunn Comic Book Resources. 31.1.2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Drum, Nicole: Harley Quinn Confirmed to Continue Under DC Studios ComicBook.com. 31.1.2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Newby, Richard: 6 Burning Questions About DC Studios' New Slate The Hollywood Reporter. February 3, 2023. Arkistoitu Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)