[go: up one dir, main page]
More Web Proxy on the site http://driver.im/

Antti Valtteri Tuomento (s. 1968 Renko) on suomalainen sirkus- ja kuvataiteilija. Hän on Suomen tunnetuin nuorallakävelijä. Taiteessaan Tuomento on keskittynyt ympäristötaiteeseen.

Nuorallakävely

muokkaa

Köyliöstä kotoisin oleva Tuomento aloitti nuorallakävelyn 13-vuotiaana. Kolme vuotta myöhemmin hän oli mukana ensimmäisellä kiertueellaan sirkuksen kanssa. Tuomento on esiintynyt muun muassa Sirkus Finlandiassa. Hän oli pitkään Suomen ainoa nuorallakävelijä. Tuomento on toiminut myös taikurina. [1]

Hän on ylittänyt muun muassa kahdesti Imatrankosken, Kokemäenjoen Porin keskustan kohdalla sekä Lahden mäkimontun Salpausselän kisojen yhteydessä. Lisäksi Tuomento on ajanut Vilppulankosken ylitse moottoripyörällä nuoraa pitkin. Kalmarin Unionin 600-vuotisjuhlissa vuonna 1997 hän ylitti kaupungin keskustassa olevan kanaalin.

Ympäristötaide

muokkaa

Antti Tuomennolla on kotipaikassaan Köyliön Tuiskulassa Pelimanninmäki-niminen taidematkailukohde. Se muodostuu erilaisista kierrätysmateriaaleista tehdyistä teoksista. Tuomennon öljyvärimaalauksia on ollut esillä muun muassa Keravan taidemuseossa. Hän on esiintynyt myös pienessä roolissa Pirjo Honkasalon elokuvassa Tulennielijä vuonna 1998.

Lähteet

muokkaa
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.