[go: up one dir, main page]
More Web Proxy on the site http://driver.im/

Aivovuoto (yhtye)

suomalainen yhtye

Aivovuoto on vuonna 2012 perustettu helsinkiläinen hip hop -yhtye, jonka muodostavat MC Jodarok sekä tuottajakaksikko K.V.N & Lobo.[1]

Aivovuoto
Vihaa karkkia - levyn kansikuva jossa on karkeista muodostettu bändin logo, "aivogrammi"
Vihaa karkkia - levyn kansikuva jossa on karkeista muodostettu bändin logo, "aivogrammi"
Tiedot
Toiminnassa 2012–
Kotipaikka Helsinki
Laulukieli suomi
Jäsenet

JodarokMC
K.V.N, tuottaja
Lobo, tuottaja

Levy-yhtiö

Monsp Records, 2013–2020
PME Records, 2024–

Historia

muokkaa

Aivovuoto julkaisi ensimmäisen Aivovuoto -nimisen albuminsa Monsp Recordsin kautta 26. huhtikuuta 2013.[2] Albumi nousi parhaimmillaan Suomen virallisen albumilistan 15. sijalle.[3] Albumin kappaleesta "Raaka keikka kolme" julkaistiin musiikkivideo helmikuussa 2013 ja kappaleesta "Nyt on hyvä" saman vuoden huhtikuussa.

Syksyllä 2013 julkaistiin Aivovuodon kuuden minuutin pituinen lyhytelokuva Moukarimies.[4] Se esitettiin ensimmäisen kerran verkossa Rumban sivustolla 15. syyskuuta 2013.[5] Elokuvan taustalla soi yhtyeen samanniminen kappale sen esikoisalbumiltaan.

Aivovuodon toinen julkaisu Vihaa karkkia EP julkaistiin 15. marraskuuta 2013.[6][7] EP julkaistiin 500 kappaleen vinyylipainoksena ja 200 kappaleen kasettipainoksena.[7] EP:n kappaleesta "OK" julkaistiin musiikkivideo lokakuussa 2013 ja kappaleesta "V.U.O.H.I." saman vuoden marraskuussa. Joulukuussa 2013 julkaistiin vielä musiikkivideo kappaleesta "Iso kuoppa". Albumista julkaistiin myös CD-versio 13. kesäkuuta 2014.[8]

2. kesäkuuta 2017 Aivovuoto julkaisi toisen albuminsa Dötöx. Levy julkaistiin CD-, LP-, C-kasetti sekä digiformaatissa. Katin tavara-verkkokauppa myi levyä myös Dödstil-lehdellä tai fanipaidalla varustettuna.[9] Yhtyeen toinen tuottaja Visa Mäkinen kommentoi albumissa olevan kyse siitä, "et ottaa niskasta kiinni itteensä ja priorisoi asioita."[10] Rumba arvioi levyn 9,0/10,0 pistein.[11] Albumin singlestä "Odotin että" on julkaistu myös musiikkivideo. Yhtye toteutti kappaleen poikkeuksellisessa järjestyksessä: ensin se kuvasi videomateriaalin ja sitten vasta tuotti siihen kappaleen.[12]

Aivovuodon kolmas albumi Liikkeellä ilmestyi keväällä 2020. [13]

Diskografia

muokkaa

Albumit

muokkaa

Split-albumit

muokkaa

Singlet

muokkaa
  • ”Raaka keikka kolme” (2013)
  • ”OK” (2013)
  • ”TV” (ft. Pietari, 2014)
  • ”Odotin että” (2016)
  • ”Nosta puhelin ilmaan” (2017)
  • ”Joku muu uus sukunimi” (2017)
  • ”Tottakai” (ft. Mariska, 2017)
  • ”Aivan outo” (2018)
  • ”Naavaa” (2019)
  • ”Ollako vai anti-olla” (ft. Kriso, 2024)
  • ”Ayo party” (2024)
  • ”Parvi” (2024)

Musiikkivideot

muokkaa
  • ”Raaka keikka kolme” (2013)
  • ”Nyt on hyvä” (2013)
  • ”Moukarimies” (lyhytelokuva, 2013)
  • ”OK” (2013)
  • ”V.U.O.H.I.” (ft. Hannibal, 2013)
  • ”Iso kuoppa” (2013)
  • ”TV” (ft. Pietari, 2014)
  • ”Seinä seinä seinä seinä” (ft. Khid, 2015)
  • ”Fantastik Voyage” (ft. Yona, 2015)
  • ”YO Raps” (ft. J-Laini, 2015)
  • ”AI VO WU SHOW & Skeleonora’s Theme” (2015)
  • ”Odotin että” (2016)
  • ”Joku muu uus sukunimi” (2017)
  • ”Oonx mä pelle?” (ft. Tuuttimörkö & DJ Kridlokk 2019)
  • ”Kadut ei tiedä” (2019)
  • ”Cadaques” (2020)
  • ”Ollako vai anti-olla” (ft. Kriso, 2024)
  • ”Parvi” (2024)


Lähteet

muokkaa
  1. Jodarok, K.V.N. ja Lobo fanittavat Aivovuotoa – kuuntele mistä on kyse! Rumba. 12.4.2013. Viitattu 16.9.2013.
  2. Aivovuoto Katin Tavara. Viitattu 4.6.2013.
  3. Aivovuoto: Aivovuoto Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 5.11.2013. Viitattu 4.6.2013.
  4. Pahoja poliiseja, pyssyjä ja potkuja – Katso Aivovuodon armoton Moukarimies-lyhytelokuva Rumba. 15.9.2013. Viitattu 15.9.2013.
  5. Aivovuoto ahkerana: suomiräppäreiltä leffa ja EP-levy – leffan ensiesitys verkossa Rumban sivuilla Rumba. 11.9.2013. Viitattu 15.9.2013.
  6. Aivovuoto : Vihaa karkkia ep Levykauppa Äx. Arkistoitu 30.10.2013. Viitattu 15.9.2013.
  7. a b Vihaa karkkia Katin Tavara. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 15.9.2013.
  8. Aivovuoto : Vihaa karkkia ep Katin Tavara. Arkistoitu 1.2.2016. Viitattu 5.5.2014.
  9. 02.06.2017 Aivovuoto: Dötöx (LP/MC/CD/DIGI Monsp Records. Arkistoitu 17.8.2017. Viitattu 4.6.2017.
  10. Artesaaniräppi etsii puhdistusta - Voima Voima. Viitattu 4.6.2017.
  11. Hyviä ajankuvia on harvassa – arviossa Aivovuodon Dötöx - Rumba.fi Rumba.fi. Viitattu 4.6.2017.
  12. Aivovuodolta uusi single ja video ulkona - Video tehtiin poikkeuksellisesti ennen biisiä Monsp Records. 31.5.2016. Arkistoitu 21.10.2017. Viitattu 4.6.2017.
  13. Aivovuoto julkaisee uuden levyn ensi viikolla: "Ei ristiriitaisempaa aikaa julkaista levy nimeltä Liikkeellä" Rumba.fi. Viitattu 9.7.2020.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.