Aelia Capitolina

Roomalaisen ja varhaisbysanttilaisen ajan Aelia Capitolina sijaitsi varhaisemman Jerusalemin sekä nykyisen Jerusalemin vanhankaupungin paikalla. Aelia Capitolina kuului alussa roomalaiseen Syria Palaestinan eli Syyria-Palestiinan provinssiin, joka perustettiin samoihin aikoihin Aelia Capitolinan perustamisen kanssa ja jonka hallintokeskus oli Antiokia. Bysanttilaisella kaudella kaupunki kuului Palaestina priman eli Ensimmäisen Palestiinan provinssiin, joka käsitti Juudean ja Samarian sekä Palestiinan rannikon. Sen keskus oli Caesarea Maritima eli Kesarea.^[4][5]

Ensimmäinen juutalaissota johti vuonna 70 Jerusalemin temppelin tuhoon, ja myös suuri osa muusta kaupungista tuhoutui. Kaupunki oli tämän jälkeen puolikuolleena keisari Hadrianuksen aikaan saakka. Se toimi väliajan lähinnä Legio X Fretensiksen leiripaikkana.^[6] Hadrianus määräsi kaupungin paikalle rakennettavaksi uuden roomalaisen kaupungin, jonka nimeksi tuli Aelia Capitolina. Se oli tarkoitettu roomalaiseksi coloniaksi eli sotilassiirtokunnaksi sotaveteraaneille.^[2][3] Hadrianus kävi itse kaupungissa vuonna 130, mutta on epäselvää, käynnistyikö rakentaminen tuolloin; arkeologisten löytöjen mukaan se olisi voinut tapahtua jo kymmenen vuotta ennen vierailua.^[7] Rakentamisen Hadrianus antoi Aquila Sinopelaisen johdettavaksi.^[3][8]

 

Jerusalemin temppelin raunioiden paikalle oli tarkoitus rakentaa Juppiter Capitolinukselle omistettu temppeli. Juutalaisille tämä ilmeisesti esitettiin alun perin uuden juutalaisen temppelin rakentamisena. Kun totuus tuli ilmi, juutalaiset raivostuivat, mikä johti toiseen juutalaissotaan eli Bar Kokhban kapinaan vuosina 132–135.^[9][10]

Roomalaisten voitto kapinallisista mahdollisti koko kaupungin rakentamisen uudelleen, mukaan lukien Juppiterin temppelin rakennuttamisen. Kaikki kaupungin vanhat rakennukset purettiin, ja niiden kivet käytettiin uusiin rakennuksiin. Kaupunki ympäröitiin uusilla muureilla, jotka käsittivät aiempaa pienemmän alueen.^[2] Uuteen coloniaan asettui Legio X Fretensiksen lisäksi mahdollisesti myös muita joukkoja.^[7] Aelia Capitolinaan pääsy oli juutalaisilta kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla.^[1][6] Tämä koski myös juutalaiskristittyjä, mutta pakanakristittyjen pääsy kaupunkiin oli sallittu.^[11]

Kaupungin vaiheista 100–200-luvuilla tiedetään suhteellisen vähän. Nimi Aelia Capitolina ei juurtunut käyttöön pysyvästi. Ainakaan paikallinen juutalainen ja kristillinen väestö ei koskaan omaksunut sitä, ja se oli todennäköisesti käytössä lähinnä hallinnossa, virallisissa asiakirjoissa sekä rahoissa, joita lyötiin kaupungin nimellä Hadrianuksen ajasta Septimius Severuksen aikaan saakka.^[2][3] Pakanoiden keskuudessa kaupungin uusi nimi esiintyy usein lyhyempänä muodossa Aelia,^[4] ja tätä nimeä käytettiin virallisesti vielä bysanttilaisella kaudella.^[5]

Jerusalem muodostui merkittäväksi varhaiskristilliseksi pyhiinvaelluskohteeksi viimeistään 200-luvulla, koska kristinuskolle keskeiset Jeesukseen liittyneet tapahtumat olivat sijoittuneet sinne jo noin 40 vuotta ennen temppelin tuhoa ja noin 100 vuotta ennen kaupungin uudelleenrakentamista roomalaiseksi kaupungiksi. Kaupungissa oli piispanistuin, joka oli Caesarea Maritiman eli Kesarean alainen.^[3][6]

 

Jerusalem nousi jälleen merkittävämmäksi kaupungiksi kristinuskon tultua Rooman valtionuskonnoksi keisari Konstantinus Suuren aikana. Samalla päättyi pakanallisen Jerusalemin aika. Konstantinuksen äiti Helena kävi Jerusalemissa vuonna 326. Jeesuksen haudan paikalla järjestettiin kaivaukset, joissa löydettiin hautaluola sekä Pyhäksi ristiksi uskottua puuta. Tämän jälkeen kaupunki muodostui koko kristikunnan keskeisimmäksi pyhiinvaelluskohteeksi. Konstantinus rakennutti kaupunkiin Pyhän haudan kirkon, sekä toisen kirkon entisen temppelin paikalle. Hän myös salli juutalaisten palata kaupunkiin.^[2][3][6][9]

Jerusalemin juutalaiset kapinoivat roomalaisia vastaan vielä kerran Konstantinus II:n aikana vuonna 339. Keisari Julianus antoi juutalaisille luvan rakennuttaa temppeli uudestaan vuonna 362/363, ilmeisesti osana hänen pyrkimyksiään tuhota kristinusko, mutta yritys epäonnistui ja päättyi viimeistään Julianuksen kuolemaan.^[6][12] Hankkeesta on säilynyt tietoja Ammianus Marcellinuksen kautta.^[13] Myöhemmin juutalaisten pääsy kaupunkiin kiellettiin jälleen.^[6]

Jerusalem kukoisti ja kasvoi 400–500-luvuilla. Rooman valtakunnan jakaannuttua kaupunki jäi muun Palestiinan tavoin osaksi valtakunnan itäosasta kehittynyttä Bysantin valtakuntaa. Jerusalemin piispanistuin korotettiin Jerusalemin patriarkaatiksi Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Näin siitä tuli yksi viidestä vanhasta patriarkaatista, ja Kesarea alkoi jäädä sen varjoon. Ensimmäiset luostarit kaupunkiin rakennettiin 400-luvulla. Keisari Justinianus rakennutti kaupunkiin kirkkoja ja pyhiinvaeltajien hospitaaleja noin vuonna 532.^[7][6][5] Tästä on säilynyt tietoja Prokopiokselta.^[14] 500-luvun Jerusalemia kuvaa tuolta ajalta peräisin oleva niin kutsuttu Madaban kartta.^[6]

Sassanidien Persia valtasi Jerusalemin Khosrau II:n johdolla vuonna 614, ja kaupunki kärsi suuria tuhoja. Persialaisten mukana Galileasta tulleet juutalaiset, joiden määräksi mainitaan 26 000, surmasivat tuolloin kaupungissa kymmeniätuhansia kristittyjä.^[3] Lähteestä riippuen kuolleita olisi ollut 30 000–65 000. Persialaisten poistuttua kaupunki jäi pariksi vuodeksi juutalaisille.^[15] Tämän jälkeen osa kaupungin tuhotuista kirkoista rakennettiin uudelleen. Bysantti valloitti Jerusalemin takaisin Herakleioksen johdolla vuonna 628.^[2][3][6]

Arabit piirittivät Jerusalemia kuusi kuukautta vuosina 636–637. Tämän jälkeen kaupunki antautui kalifi Umarille. Tuohon aikaan Jerusalemissa mainitaan olleen 50 000 asukasta. Arabivalloitus päätti kaupungin bysanttilaisen kauden.^[2][3][6]

Aelia Capitolina oli jaettu seitsemään kaupunginosaan (amfodai), joilla kullakin oli oma johtajansa (amfodarkhēs). Kaupungissa oli roomalaiselle kaupungille tyypillinen ruutuasemakaava, ja se oli ympäröity muureilla. Kaupungissa oli temppeleitä ja palatseja sekä lukuisia muita julkisia rakennuksia.^[2][3][7] Kaupunki sai monin tavoin saman muodon, joka on säilynyt Jerusalemin vanhassakaupungissa nykyaikaan saakka. Kaupunginmuuri seurasi pääosin Herodes Agrippan aikaisia muureja. Sen ulkopuolelle jäivät kuitenkin eteläosan Siioninvuori ja Oofel-kumpu. Madaban kartan mukaan muureissa oli kuusi porttia ja 21 tornia. Pääkadut ja muurin pääportit sijaitsivat suunnilleen samoilla paikoilla kuin nykyisin.^[6]

 

 

Aelia Capitolinan asemakaavasta on viitteitä edelleenkin Jerusalemin nykyisen vanhankaupungin katuverkossa. Myös Madaban kartta vahvistaa asemakaavan peruslinjat. Kaupungin keskuskatu oli pohjois-eteläsuuntainen cardo maximus tai läntinen cardo. Se oli reunustettu pylväiköillä, jotka tarjosivat varjoa ja toimivat liiketiloina. Koko kadun leveys pylväikköineen oli noin 22 metriä ja varsinaisen kadun leveys noin viisi metriä. Kadun pohjoispään portti Porta Neapolitana sijaitsi nykyisen Damaskoksen portin kohdalla. Se tunnettiin bysanttilaisella kaudella myös Pyhän Stefanoksen porttina ja Galilean porttina. Portin sisäpuolella oli aukio, jolla oli suuri pylväs. Pylvään päässä oli todennäköisesti jonkun keisarin patsas, joka korvattiin kristillisellä ajalla ristillä. Cardo maximuksesta on kaivettu esiin huomattava osa vuosina 1975–1977, ja sen pylväitä on kunnostettu. Tämä osuus on peräisin cardon bysanttilaisaikaisesta jatkeesta. Katu sijaitsi noin neljä metriä nykyisen katutason alapuolella.^{[2][7][6][16]}

Toinen, pienempi cardo minimus -katu tai itäinen cardo johti samalta portilta kaupungin itäportille, joka sijaitsi nykyisen Pyhän Stefanoksen portin eli Leijonaportin paikalla. Bysanttilaisella kaudella portti tunnettiin Jerikon tai Benjaminin porttina. Myös cardo minimus oli reunustettu pylväiköillä, ja lisäksi kadulla sijaitsi riemukaari. Kadusta on kaivettu esiin osia Länsimuurin eli Itkumuurin aukion länsilaidalla. Katu sijaitsi noin 5–6 metriä nykyisen katutason alapuolella.^[2][7][16]

Kaupungin länsiportti eli Tornin portti tai Daavidin portti oli suunnilleen nykyisen Jaffan portin paikalla, ja siltä tullut katu johti cardo maximukselle. Aelia Capitolinassa ei ollut itä-länsisuuntaista decumanus maximusta, joka olisi halkaissut koko kaupungin, sillä Temppelivuori korkeine muuriperustuksineen oli sellaisen tiellä.^[2][7][16]

 

 

Juppiter Capitolinuksen temppeli

Juppiter Capitolinukselle omistettu temppeli sijaitsi Temppelivuorella entisen juutalaisen Jerusalemin temppelin paikalla. Se valmistui noin vuonna 135. Temppelin oli tarkoitus olla Juppiterin kultin pääpaikkoja koko valtakunnassa, mihin sen Juppiterin lisänimi viittaa. Juppiterin lisäksi se saattoi olla omistettu myös koko Capitoliumin jumalkolmikolle eli myös Junolle ja Minervalle. Lisäksi siellä todennäköisesti palvottiin myös Hadrianusta itseään. Konstantinus Suuri määräsi temppelin purettavaksi vuonna 325. Sen tilalle rakennettiin kahdeksankulmainen kirkko. Arabikauden alussa 600-luvun lopulla paikalle rakennettiin siinä edelleen olevat Kalliomoskeija ja Al-Aqsan moskeija.^[9][7][4]

Temppelin on ehdotettu muistuttaneen Hadrianuksen Baalbekiin rakennuttamaa Juppiterin temppeliä. Tätä on perusteltu sillä, että Baalbekin temppelin pohjakaava vastaa Kalliomoskeijan ja Al-Aqsan moskeijan sijoittelua ja mittasuhteita, jolloin kyseiset islamilaisen kauden rakennukset olisi voitu rakentaa varhaisemmille perustuksille. Temppelissä olisi näin ollut kuusikulmainen esipiha, jonka paikalla sijaitsi myöhemmin Konstantinuksen rakennuttama kahdeksankulmainen kirkko, joka puolestaan antoi muodon Kalliomoskeijalle; sekä suorakulmainen varsinainen temppelialue Al-Aqsan moskeijan paikalla. Temppelissä tai sen lähellä oli ratsastavaa Hadrianusta esittänyt patsas.^[9]

Venuksen temppeli

Venukselle eli Afroditelle omistettu temppeli rakennettiin Hadrianuksen aikana Herodeksen ajan kaupunginmuurin ulkopuolelle Golgatan kukkulalle eli Jeesuksen ristiinnaulitsemisen perinteiselle paikalle, lähelle uutta cardo maximusta. Temppeli oli rakennettu 20 jalkaa eli noin kuusi metriä korkealle podiumille eli perustukselle, joka jätti kukkulan sisäänsä. Sisään jäänyt osa täytettiin kivillä ja laastilla. Temppeli, jonka julkisivussa oli neljä pylvästä, sijaitsi Golgatan huipun paikalla yhdessä Venuksen patsaan kanssa. Jeesuksen haudan paikalle puolestaan sijoitettiin Juppiterin patsas.^[6][9][4]

Kaiken tarkoituksena oli ilmeisesti estää kristittyjen kokoontumiset paikalla, mutta toisaalta rakennelmien on katsottu varmistaneen, että paikat pysyivät muistissa. Konstantinus puratti myös tämän temppelin, ja sen paikalle rakennettiin Pyhän haudan kirkko. Temppelistä ei ole löydetty jäänteitä, mutta se esiintyy Antoninus Piuksen aikaisessa rahassa.^[6][9][4]

Muut rakennukset

Kaupungissa oli kaksi forumia. Toisen kiveystä esitellään nykyisin usein Jeesuksen tuomitsemisen paikkana eli Kivipihana (Gabbata, Lithostrotos).^[2][17] Roomalaisen varuskunnan linnoitus sijaitsi Herodeksen palatsin paikalla. Muihin rakennuksiin kuuluivat muun muassa praetorium; roomalainen teatteri; kaksi roomalaista kylpylää; nymfaion eli lähdekaivorakennus, joka oli mahdollisesti rakennettu Siloan altaan paikalle; sekä mahdollisesti myös circus.^[7][6] Säilyneisiin Hadrianuksen ajan rakennelmiin kuuluu forumille johtanut, Ecce homo -kaarena tunnettu kaari myöhemmin Via Dolorosana tunnetun reitin varrella.^[18]

Pyhän haudan kirkko

 

Pyhän haudan kirkko rakennettiin Jeesuksen haudan ja ristiinnaulitsemisen paikalle eli entisen Venuksen temppelin paikalle Konstantinus Suuren toimeksiannosta. Sen rakentaminen alkoi pian Nikean kirkolliskokouksen jälkeen,^[2][3][19] ja se valmistui kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 335.^[20] Kirkko tuhottiin ja ryöstettiin persialaisten hyökkäyksessä vuonna 614, ja rakennettiin tämän jälkeen uudelleen.^[15]

Kirkko sijaitsi nykyisin paikalla olevan, pääosaksi myöhempää rakennetta olevan Pyhän haudan kirkon paikalla. Kirkon kokonaispituus oli noin 145,5 metriä. Siinä oli neljä pääosaa. Kirkon sisäänkäynti oli itäpäässä cardo maximuksen puolella olevasta propylaia-pylväshallista, joka johti pylväskäytävien ympäröimään atriumiin. Sitä seuraavan osan muodosti Martyrion (Martyrium; ”Todistus”) -niminen basilika, jonka koko oli noin 45 × 26 metriä. Se sijaitsi paikalla, josta uskottiin löytyneen Pyhän ristin, ja ristin pyhäinjäännöstä säilytettiin kirkossa. Basilikan länsipuolella oli pylväskäytävien ympäröimä ulkopiha, jossa sijaitsi Golgatana pidetty paikka. Golgatan kallio oli hakattu noin 5 × 6 metrin kokoiseksi kuutioksi. Koko kirkkorakennelman länsipäässä sijaitsi Anastasis (”Ylosnousemus”) -niminen pyöreä rotunda Jeesuksen haudan oletetulla paikalla. Rotundan halkaisija oli noin 20 metriä, ja sen yläpuolella kirkossa oli kullattu kupoli.^[6]

Konstantinuksen rakennuttamasta kirkosta on tunnistettu joitakin jäänteitä nykyisen kirkon alla.^[2][3] Kirkko näkyy Madaban kartassa kaupungin länsiosassa sen huomattavimpana rakennuksena.^[6]

Nea-kirkko

 

Neitsyt Marialle eli Jumalansynnyttäjälle omistettu niin kutsuttu Nea-kirkko (Nea Ekklesia, ”Uusi kirkko”) oli kaupungin toiseksi merkittävin kirkko. Se rakennettiin Justinianuksen käskystä ja valmistui vuonna 543. Kirkon nimi saattoi viitata joko Öljymäen vanhempaan Jumalansynnyttäjän kirkkoon tai siihen, että Justinianus halusi nähdä sen eräänlaisena uutena Jerusalemin temppelinä, ja siksi se oli omistettu Kristus-Jumalan uudelle asuinsijalle eli Marialle. Kirkon rakentamisessa käytettiin temppelin raunioiden kiviä. Nea-kirkko tuhoutui persialaisten hyökkäyksessä vuonna 614. Kirkko sijaitsi nykyisen juutalaiskorttelin alueella, ja se näkyy Madaban kartassa cardo maximuksen eteläpäässä.^[7][5]

Muut rakennukset

Öljymäellä sijaitsi kaupungin kolmanneksi tärkein kirkko, Taivaaseenastumisen kirkko.^[21] Se rakennettiin 300-luvulla. Samalla vuosisadalla rakennettiin myös Öljymäen Eleona-kirkko myöhemmän Pater Noster -kirkon paikalla.^[22] 400-luvulla rakennettiin Jumalansynnyttäjän kirkko Neitsyt Marian hautana pidetylle paikalle. Mäellä sijaitsi myös useita luostareita.^[21]

Madaban kartassa näkyvät Pyhän Sofian kirkko, jossa oli kaksi pylvästä, joihin Jeesuksen uskottiin olleen sidottu häntä ruoskittaessa; sekä Siloan altaan basilikakirkko, jonka rakennutti keisarinna Eudocia 400-luvulla.^[6][23]

• Munkki Serafim: Kultainen Jerusalem. (Jerusalemin idea juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa) Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-639-6

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aelia Capitolina Wikimedia Commonsissa