Woodrow Wilson

Woodrow Wilson
Yhdysvaltain 28. presidentti
4. maaliskuuta 1913 – 4. maaliskuuta 1921
Varapresidentti	Thomas R. Marshall
Edeltäjä	William Howard Taft
Seuraaja	Warren G. Harding
New Jerseyn 34. kuvernööri
17. tammikuuta 1911 – 1. maaliskuuta 1913
Edeltäjä	John Fort
Seuraaja	James Fielder
Henkilötiedot
Syntynyt	28. joulukuuta 1856 Staunton, Virginia, Yhdysvallat
Kuollut	3. helmikuuta 1924 (67 vuotta) Washington (D.C.), Yhdysvallat
Ammatti	historiantutkija, valtiotieteilijä
Puoliso	Ellen Wilson Edith Galt Wilson
Tiedot
Puolue	Demokraatit
Uskonto	presbyteeri
Kunnianosoitukset	Nobelin rauhanpalkinto (1919)
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Thomas Woodrow Wilson (28. joulukuuta 1856 Staunton, Virginia, Yhdysvallat – 3. helmikuuta 1924 Washington, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen poliitikko ja akateemikko, joka toimi Yhdysvaltain 28. presidenttinä vuosina 1913–1921.^[1] Hän oli Andrew Jacksonin jälkeen toinen demokraatti, joka palveli kaksi peräkkäistä kautta Valkoisessa talossa. Wilson on Yhdysvaltain historian oppineimpia presidenttejä.

Wilson valittiin Yhdysvaltain presidentiksi marraskuussa 1912. Toiselle kaudelle hänet äänestettiin 7. marraskuuta 1916.^[2]

Woodrow Wilson on Yhdysvaltojen historiassa merkittävä presidentti, sillä hänen presidenttikaudelleen ajoittuvat ensimmäinen maailmansota ja Yhdysvaltojen osallistuminen kyseiseen sotaan, Yhdysvaltain keskuspankin perustaminen sekä Versailles'n rauha, jota Wilson oli neuvottelemassa. Wilsonin osuus rauhansopimuksen synnyssä oli merkittävä, sillä se pohjautui hänen esittelemäänsä Neljäntoista kohdan ohjelmaan sekä sisälsi Kansainliiton perustamisen. Kansainliiton perustaminen oli Wilsonin ajatus ja hän kiersi Euroopassa ja Yhdysvalloissa markkinoimassa ajatusta. Wilson koki pettymyksen, kun Yhdysvaltain republikaanienemmistöinen senaatti äänesti Kansainliiton jäsenyyttä vastaan. Yhdysvallat ei liittynyt Kansainliittoon.^lähde?

Wilson sai presbyteerisen kasvatuksen isältään, joka toimi pappina. Hän valmistui Princetonin yliopistosta ja toimi lakimiehenä jonkin aikaa, mutta kääntyi politologian opiskelujen puoleen ja väitteli tohtoriksi Johns Hopkinsin yliopistossa. Hän opetti oikeustiedettä ja kansantaloustiedettä Princetonissa, Bryn Mawr Collegessa ja Wesleyan Universityssä Connecticutissa. Vuonna 1902 hänestä tuli Princetonin yliopiston rehtori. Samaan aikaan hän osallistui myös politiikkaan sanomalehtikirjoituksin ja puhein. Hänen pyrkimyksensä yliopiston uudistamiseen joutuivat vastatuuleen, joten hän suostui New Jerseyn kuvernööriehdokkaaksi tuli valituksi vuonna 1911.^[3]

Wilson nimitettiin vuonna 1912 demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Hän sai taakseen valitsijamiesten enemmistön, vaikka hän sai noin miljoona ääntä vähemmän kuin kaksi republikaaniehdokasta yhteensä. Republikaanien hajanaisuus siis auttoi Wilsonin voittoon. Myös kongressiin tuli demokraattienemmistö. Hän alkoi toteuttaa sisäpoliittisia uudistuksia ja sai maanlaajuista suosiota muun muassa trustien valtaa rajoittavilla toimilla. Uudistuksiin sisältyivät suojelutullimaksujen poistaminen, verotuksen uudistaminen siirtymällä progressiiviseen tuloveroon ja Yhdysvaltain keskuspankkijärjestelmän luominen.^[3]

Yhdysvaltojen lähialueilla Wilsonille huolta aiheuttivat Meksikon, Haitin ja Dominikaanisen tasavallan levottomuudet. Vuonna 1915 Wilsonin johdolla Yhdysvaltojen joukot tekivät Haitiin maihinnousun ja miehittivät maata vuoteen 1934 asti.^[4]

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Wilson pyrki pitämään maansa sodan ulkopuolella ja yritti toimia välittäjänä sotivien maiden välillä. Saksalaisten suorittamasta matkustajalaiva RMS Lusitanian upottamisesta (toukokuu 1915) alkaen Yhdysvalloissa voimistui vaatimus, että sotaan on osallistuttava. Toukokuussa 1916 Wilson totesi, että Yhdysvaltojen saattaa olla pakko liittyä sotaan, jotta se saadaan loppumaan. Samalla hän ehdotti kansainvälisen rauhanjärjestön perustamista. Vuoden 1916 aikana Wilson kävi vaalikamppailua ja hänet valittiin presidentiksi toiselle kaudelle. Wilson esitti virkaanastujaispuheessaan rauhansuunnitelman, jonka tarkoitus oli lopettaa sota ilman kummankaan osapuolen voittoa. Kun Saksa ilmoitti aloittavansa Atlantilla rajoittamattoman sukellusvenesodan, Yhdysvallat katkaisi 3. helmikuuta 1917 diplomaattisuhteet Saksaan. Yhdysvallat julisti sodan Saksalle 6. huhtikuuta 1917 ja toukokuussa sen joukkoja alkoi saapua länsirintamalle. Maan valmius sodankäyntiin oli kuitenkin heikko. Voimasuhteiden muutos alkoi tuntua vasta vuonna 1918, kun keskikesällä rintamalla oli 1,2 miljoonaa amerikkalaista sotilasta.^[5][3]

Sota päättyi Saksan antautumiseen marraskuussa 1918. Sen jälkeen alkoivat neuvottelut rauhanehdoista. Wilson esitti jo 8. tammikuuta 1918 Neljäntoista kohdan ohjelman, jossa sotaan johtaneita kiistoja pyrittiin ratkaisemaan, eikä ohjelmassa ollut erityisiä rangaistuksia Saksalle. Rauhaa solmittaessa alkuvuonna 1919 Ranska ja Britannia kuitenkin vaativat kovia rauhanehtoja Saksalle, ja lopullinen Versailles’n rauha 1919 oli Ranskan ja Britannian vaatimusten mukainen.^[5]

Wilsonin ajatus rauhanjärjestön perustamisesta toteutui, kun Kansainliitto perustettiin 25. tammikuuta 1919, mutta hänen pettymyksekseen Yhdysvallat ei liittynyt sen jäseneksi. Tämän taustalla oli, että demokraatit menettivät marraskuussa 1918 enemmistön senaatissa, ja republikaanit vastustivat Kansainliittoon liittymistä. Wilson yritti vaikuttaa asiaan ennen lopullista päätöstä järjestämällä laajan puhekiertueen Yhdysvalloissa. Kiertueen aikana syyskuun lopussa 1919 presidentin terveys murtui. Hän hoiti kuitenkin vuoteen 1921 ulottuneen presidenttikautensa loppuun. – Senaatti vaati muutoksia myös Pariisin rauhansopimukseen, mitä Wilson ei hyväksynyt. Tämän erimielisyyden takia Yhdysvallat ei ratifioinut Pariisin rauhansopimusta. ^[3]

Wilson sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1919 Kansainliiton perustamisesta.^[6]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Woodrow Wilson Wikimedia Commonsissa

• Sitaatteja aiheesta Woodrow Wilson Wikisitaateissa