Ruthild Hahne

Ruthild Hahne (19. joulukuuta 1910 Berliini, Saksa – 1. syyskuuta 2001^[1]) oli saksalainen kuvanveistäjä, jonka uran huippu sijoittui Saksan demokraattisen tasavallan alkuvuosiin. ^[2]

Ruthild Hahne syntyi varakkaan liikemiesisän tyttäreksi. Perheellä oli varaa palkata palvelijoita, puutarhuri ja autonkuljettaja. Hahnen ollessa koululainen muuan koulukaveri lainasi hänelle Karl Marxin teoksen, ja sen luettuaan hänestä tuli vähitellen vakaumuksellinen kommunisti. ^[3]

Vuosina 1931–1933 Hahne esiintyi kommunistien tilaisuuksissa. Kansallissosialistien noustua valtaan vuonna 1933 Hahne keskittyi opintoihinsa ja valmistui vuonna 1936 voimistelunopettajaksi. Hän jätti opettajan työn melko pian ja pääsi opiskelemaan kuvanveistoa. Yksi hänen opettajistaan oli kansallissosialistien suosikkikuvanveistäjä Arno Breker. Vuosina 1940–1941 hän opiskeli Roomassa Villa Massimossa. ^[2]

Hahne rakastui Wilhelm Thiessiin ja muutti hänen kanssaan yhteen vuonna 1941. Heidän kodistaan muodostui kansallissosialisteja vastustavien kokoontumispaikka, ja he valmistivat hallintoa vastustavia lentolehtisiä. Gestapo oli epäillyt Hahnea jo vuodesta 1938. Hahne ja hänen ystävänsä pidätettiin 21. lokakuuta 1942, ja Hahnelle luettiin tuomio 9. syyskuuta 1943. Tuomio oli viisi vuotta vankeutta.^[2]

Saksan romahdettua 1945 Hahne palasi Berliiniin ja liittyi heti Saksan kommunistipuolueen jäseneksi. Puolueesta syntyi seuraavana vuonna neuvostovyöhykettä hallinnut Saksan sosialistinen yhtenäisyyspuolue SED.

Vuodet 1946–1950 Hahne opetti Kunsthochschule Berlin Weißenseessä, jota hän oli perustamassa, ja piti ensimmäisen veistosnäyttelynsä. Näyttelyssä oli Leniniä esittänyt teos, joka herätti huomiota. Sen myötä hän sai virallisia muotokuvatilauksia. Hän veisti muotokuvat Karl Liebknechtistä, Wilhelm Pieckistä ja Walter Ulbrichtista.

Ernst Thälmannin muistomerkkikilpailun voitto oli käänne Hahnen uralla. Hän voitti kilpailun, mutta työtä ei toteutettu, sillä muistomerkin suunnitellun sijaintipaikan lähistölle rakennettiin vuonna 1961 Berliinin muuri, mikä esti työn valmistamisen. Lisäksi virallinen taidesuunta oli vaihtunut, ja Hahnen työ julistettiin vulgääriksi ja keinotekoiseksi. Myös hänen yksityiselämäänsä arvosteltiin julkisuudessa, ja hän ajautui sivuun taidemaailman kärjestä. Häneltä tilattiin edelleen virallisia muotokuvia, kuten kirjailijoista Bruno Apitz (1966) ja Kurt Stern (1968). Hän piti yksityisnäyttelyn vuonna 1985.

Hahnen perintöä vaalii hänen ottopoikansa Stefan Hahne, joka on avannut Hahnen työhuoneen yksityiseksi museoksi. Suurin osa Hahnen Thälmann-monumentista tuhoutui, mutta sen jäljellä olevat osat on nähtävillä yksityismuseossa. ^[4]

• DDR:n valtiollinen kunniamerkki vuonna 1971

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.