Pronssikauden miekka

Pronssikauden miekka on pronssikaudella käyttöön tullut uusi asetyyppi miekka, jonka syntymiseen vaikuttivat sekä pronssin ominaisuudet että esineiden helpompi valmistaminen valamalla. Aluksi valmistettiin vain veitsiä ja tikareita. Sitten tikareiden terän pituutta kasvatettiin, jotta niillä ylettyi taistelussa pitemmälle. Kreetalla, Ageianmeren saarilla ja Balkanilla ne noin 1700 eaa. vastasivat jo lyhyttä miekkaa. Uusi ase oli tehokas sodankäynnissä ja levisi nopeasti ympäri Euroopan. Pronssimiekka katosi, kun miekkoja opittiin valmistamaan teräksestä. Prosessi alkoi Anatoliasta, ja valmistustaito levisi sieltä eri ilmansuuntiin 1200 eaa. alkaen. Rautamiekat saavuttivat laajemman levinneisyysalueen vasta 800 eaa. alkaen, kun pronssimiekkaa ei enää käytetty sen tärkeimmillä ydinalueilla.^[1][2][3][4]

Ennen metallin käyttöä terät valmistettiin kivestä, joista terävimmät välineet saatiin lohkomalla obsidiaania tai piikiveä. Kivestä ei voinut valmistaa pitkää ja kapeaa lyömäasetta, sillä se murtui helposti. Onkin löydetty luusta valmistettuja varsia, joihin on kiinnitetty teräviä kivestä valmistettuja teriä. Niillä saattoi viiltää uhria lyöntiliikkeellä. Luonnonkuparista on yleensä valmistettu vain kirveitä, neuloja ja veitsiä. Muutamia kuparista valmistettuja pitkiä puukkoja eli tikareita ja jopa miekkoja tunnetaan, mutta niiden käyttökelpoisuus oli heikko kuparin pehmeyden ja taipuisuuden takia. Kun myöhemmin keksittiin sekoittaa kupariin muita metalleja, terästä tuli riittävän jäykkä.^[2][4]

Arkeologisten löytöjen valossa vaikuttaa siltä, että ensimmäiseksi opittiin sulattamaan tinaa sen alhaisen sulamispisteen vuoksi. Sen sijaan kuparia esiintyy luonnossa usein myös metallina, ja siitä voitiin kivellä takoen muotoilla työkaluja. Nykyisen Irakin alueelta tunnetaan kuparikoruja ajalta 9000 eaa., ja nykyisen Turkin alueelta Catal Hüyükin kaupungista tunnetaan kuparin ja lyijyn sulattamista syntyneitä jäännöksiä 5400 eaa. Kuparikauden alkaminen on edelleen kiistanalainen, koska löytöjä on vähän. Alkamisajaksi on esitetty muun muassa 5000, 4000 tai 3500 eaa. Sama ongelma koskee pronssikauden alkamista, jolle on esitetty vastaavasti 4000, 3000, 2500 tai jopa 2000 eaa. Viimeksi mainittu osuu yhteen Anatoliassa asuneiden hattilaisten valtakuntaan. Metallikaudesta voitaneen puhua vasta, kun metalli oli yleisessä käytössä eikä vain hallitsijoiden prestiisiesineinä. Se kuitenkin tiedetään, että Anatolian ja Zargasoksen vuoristoissa on edelleen paljon metallimalmien pintaesiintymiä. Siellä jossain on luultavasti myös metallurgia keksitty. Miekat ovat arkeologisessa aineistossa erittäin harvinaisia vielä seuraavat tuhat vuotta. Pysyvästi pitkiksi miekat tulivat ehkä vasta raudan käytön yhteydessä, sillä metrin pituisen miekan valmistus kuparista tai pronssista ei onnistu.^[4][5][6][2]

Tikarin kehittäminen miekaksi tapahtui Anatoliassa asteittain. Miekan määritelmää ei ole, joten eri tutkijat ovat julistaneet löytäneensä miekan moneen kertaan. Ero tikarin ja miekan välillä on liukuva, sillä tutkijoiden rajanveto vaihtelee. Erään varhaisen ”miekan” löysi vuonna 2004 professori Marcella Frangipane Rooman Sapienza-yliopistosta. Hän löysi Arslantepen kaivauksilta Turkista yhdeksän miekkaa ja tikaria, jotka oli valmistettu arseenipronssista. Kolmessa miekassa oli hopeakoristelua. 45–62 senttimetriä pitkiä aseita voidaan kutsua lyhyiksi miekoiksi tai pitkiksi tikareiksi. Ne ajoitettiin 3300–3100 eaa. Myös Thomas Zimmermann on löytänyt muualtakin Turkista vastaavia miekkoja. Kaukasuksella on tehty miekkalöytö, joka liitetään Maikopin kulttuuriin. Kladysta löytyi vuonna 2010 kurgaaniin haudatulta vainajalta pronssimiekka, joka on ajoitettu noin 3400 eaa. Miekan kokonaispituus oli 63 senttimetriä, josta kahvan pituus 11 senttimetriä. Mainittujen epäselvyyksien takia miekoiksi on haluttu määrittää sellaiset terät, joita olisi voinut käyttää vain taisteluissa aseena ja joiden muu käyttö olisi ollut epäkäytännöllistä. Miekkojen kärjellä olisi siis pistetty tai terällä olisi viilletty vastustajaa.^{[1][7][2][8][9][10]}

Pronssimiekan rakenteen tunteminen auttaa samalla ymmärtämään miekan kehityksen kulkua. Nykyisissä miekoissa jätetään kädensijan eli kahvan sisälle säilän jatke, jota kutsutaan nimellä ruoto. Kahva voitiin valmistaa kietomalla ruodon ympärille esimerkiksi nahkanauhan tai sitten kahva on voitu rakentaa puusta. Varhaisimpien pronssimiekkojen valmistuksessa oli traditio valmistaa miekan säilä ilman ruotoa. Kahva kiinnitettiin säilään niiteillä, jotka läpäisivät sekä kahvan että säilän. Kahvan kiinnitykseen oli käytetty yleensä 3-7 niittiä. Tällaiset miekat sopivat ainoastaan pistämiseen kuin tikarilla. Jos niillä löi vastustajaa sivuttain, saattoivat niitit murtua ja säilä irrota kahvasta. Arkeologit tuntevat monia löytöjä, jossa säilän niitinreiät ovat murtuneet. Näitä miekkoja voidaan luokitella nimikkeellä ruodottomat miekat^lähde? (saks. vollgriffschwerter tai engl. full grip, Naue I type). Joskus säilän tyvessä oli vielä pieni tappi, johon kahvan ylimmät niitit kiinnitettiin (engl. tang hilted).^[11]

Niittien repeytymisen aiheuttamaa ongelmaa oli korjattu jatkamalla valinmuottia ruodolla. Säilän juureen oli jätetty vinot hartiat, josta ruoto jatkui kapeana. Puinen kahva on eräissä tapauksissa niitattu ruotoon kiinni, mutta joskus se niitattiin vinoihin hartioihin kiinni. Näitä miekkoja voidaan luokitella nimikkeellä ruodolliset miekat (saks. griffzungenschwerter, griffplattenschwerter tai engl. flange-hilted, Naue II type).^[11][12]

Kun raakapronssin määrä lisääntyi, voitiin miekkoihin tehdä seuraava parannus. Koko miekka valettiin yhdeksi kappaleeksi, missä oli säilä, sen juuri ja kahva yhtä metallikappaletta. Näitä miekkoja eivät alussa käyttäneet taisteluihin erikoistuneet soturit, vaan ne olivat kauniisti koristeltuja ”paraatimiekkoja”. Esimerkiksi Tanskassa niitä on löydetty varhaispronssikaudella vain johtohenkilöiden haudoista. Näitä miekkoja voidaan kutsua nimellä pronssikahvalliset miekat^lähde? (engl. full-hilted). Kansainvälisessä jaottelussa luokka on joskus yhdistetty ruodollisten miekkojen luokkaan. Niiden kahvat olivat joko pyöreitä tai kahdeksankulmaisia.^[11][13]

• 
  Sardinialisia miekkoja, jossa kahva niitattiin suoraan terän reunaan
• 
  Kuvan tikareista näkyy, miten kahva on kiinni terässä
• 
  Thebeksen miekassa (oikea) näkyy niitinreijät, joihin kahva niitattiin kiinni.
• 
  Mykeneläinen mikka kolmella niitinreijällä. Pistomiekka.
• 
  Vasemmalla valettu kahva, oikealla ruodollinen miekka.
• 
  Riegsee tyypin kahva
• 
  Tankasta löytyneet lyhyet miekat
• 
  Miekkoja Espanjan Galiciasta

Tärkein peruste säilän muotoon oli sen käyttötarkoitus: oliko tarkoitus pistää, viiltää vai tehdä molempia? Pistämiseen tarvittiin kapea ja teräväkärkinen säilä. Tällaiset miekat olivat kahvan juuresta leveitä, mutta säilän varsi oli kapea ja kärjestään piikkimäinen. Säilä katkesi helposti, joten se oli vahvistettu jättämällä säilän keskilinjaan harjanne eli paksunnos. Harjanteen ansiosta säilässä oli vahva osa, mutta terävä kärki jäi silloin heikkoon osaan.^[11]

Kun säilällä oli tarkoitus viiltää vastustajaa, sillä huidottiin edestakaisin sivusuunnassa ja pystysuunnassa. Viillettäessä ei vastustajaa painettu säilän terävällä reunalla, vaan silloin annettiin miekan vauhdin tehdä viiltotyö. Terä oli silloin keskikohdastaan alkaen leveälapainen lähes säilän kärkeen asti. Symmetrinen ja kaksiteräinen säilä saa silloin lehden muodon. Ensimmäiset viiltävät lyöntimiekat teroitettiin vain toiselta sivulta.^[11]

Vaikka miekan valmistamisesta tiedetään vielä kovin vähän, voidaan kuitenkin sanoa, että miekat ja tikarit valmistettiin samalla tavoin. Ne valettiin joko useampiosaisiksi tai yksiosaisiksi. Yleisin tapa oli valaa terä erikseen ja kahvan muut osat kiinnitettiin terään. Valu tehtiin joko käsityönä tai teollisena sarjavalmistuksena. Työ aloitettiin valinmuotin tekemisellä. Muottina voitiin käyttää märkää hiekkaa, savea tai kiveä. Märkään hiekkaan piirrettiin esine tai valmiin miekan jäljet painettiin kahdessa laatikossa olevaan märkään hiekkaan. Muotin juoksuaukko tehtiin yleensä kahvan puoleiseen päähän ja ilma-aukot sijoitettiin terän sivuille useaan kohtaan. Sula pronssi kaadettiin juoksuaukosta muotin onttoon tilaan. Pistomiekkoja on toisinaan valettu terän kärjen juoksuaukosta.^[15][16]

Savea käytettäessä toimittiin eri tavalla. Miekasta tehtiin ensin vahamalli, johon kiinnitettiin juoksuaukot ja jonka ympärille valettiin savi. Saven kuivuttua kuumennettiin muotti, jolloin vaha suli ja valui muotista ulos. Sitten kaadettiin muottiin sula pronssi. Britanniasta löydettyjen miekkojen pronssi valmistettiin lisäämällä kupariin 8–9 prosenttia tinaa ja 1–3 prosenttia lyijyä. Lyijyn oletetaan tehneen sulasta pronssista notkeampaa ja varmistaneen valun aikana, että kaikki muotin sopukat tulivat täyteen metallia.^[16]

Kivimuotteja suosittiin siksi, että ne mahdollistivat sarjatyöskentelyn. Muotin valmistaminen oli työläin vaihe, jolla sarjan tuotanto aloitettiin. Kivimuottia käytettiin kuin savimuottia, mutta savimuotti hajotettiin murskaamalla se, ja kivimuotit taas haluttiin käyttää useita kertoja. Kivimuotit kuitenkin vaurioituivat useamman valun jälkeen, ja lisäksi ne vaativat huoltoa valujen välillä.^[15]

Valun jälkeen miekan juoksuaukkojen valintapit katkaistiin ja miekan pinta hiottiin sileäksi. Viimeistelyyn kuului vielä teroitus, koristelu ja kahvaosien kiinnittäminen. Ne jätettiin usein ostajan tai välittäjän huoleksi, sillä monista maakätköistä on löydetty kasoittain pelkkiä teriä.^[15]

Anatolian miekan alkuhistoria tunnetaan heikosti. Selvää on kuitenkin, että miekka keksittiin siellä. Kehityksen Anatoliassa aloittaa Alaca Hüyükin kaupungin alkeellinen miekka, joka ajoitetaan noin 2500 eaa. Sieltä se leviää sekä pohjoiseen että etelään. Transkaukasuksen kurgaanihaudoista tunnetaan monia miekkoja, jotka ovat kuitenkin melko pitkiä. Abramishvili pyrkii osoittamaan, että monet Trialetin kulttuurin kurgaanihaudat ja Egeanmeren kulttuurien haudat noin 2100–1800 eaa. sisältävät monien esineiden osalta yhtäläisyyksiä, jotka voitaisiin selittää kauppayhteyksien ja kulttuurinvaihdon avulla. Egeanmeren kulttuureissa on pistomiekkoja, jotka ovat kurgaanikulttuurin tavoin jo pitkiä. Jos ajatus saa kannatusta, miekan voidaan päätellä levinneen Välimerelle tätä kautta.^{[7][8][9][10]}

• 
  Pronssimiekka Gruusiasta

Egeanmeren kulttuurit ovat hyödyntäneet miekan voimaa pitkään. Kykladinen kulttuurin Náxoksen saarelta löytyneet vuosiin 2800–2300 eaa. ajoitetut kuparitikarit ovat vain 36 senttimetriä pitkiä, mutta esimerkiksi Amorgóksen saarelta alkeelliset ja laimeasta tinapronssista valmistettiin lähes 60 senttimetrisiä teriä^selvennä. Ensimmäiset aseet, jotka tutkija yhdessä empimättä hyväksyvät miekoiksi, on löydetty minolaisen kulttuurin Kreetalta.^[2]

Minolaisen- ja mykeneläisen kulttuurin (keskinen- ja myöhäinen egealainen pronssikausi) miekat on Sandarsin vuosina 1961–1963 julkistetun luokittelun mukaisesti tyypit A–H. Miekat, jotka ovat tyyppiä A (ruodottomat miekat) ja B (ruodolliset miekat), ovat varhaisimmat noin 1700–1500 eaa. käytetyt miekat. Seuraava kehitysaskel oli levittää kahvan eteen ”sarvet” tai ”tapit” väistimiksi. Tyyppi C (sarvet, ruodollinen miekka) ja D (tapit, ruodollinen miekka) olivat molemmat käytössä 1500–1400 eaa. Sitten luokitellaan tikareiksi tai lyhyiksi miekoiksi tyypit E ja F, joita käytettiin 1300–1200 eaa. Niiden terä oli leveä ja kahvan päässä oli T-kirjaimen muotoinen nuppi. Samaan aikaan oli käytössä myös pitemmät miekat G ja H, joiden pituus vaihteli 38–83 senttimetriä. Näiden väistin tunnetaan ”sarvien” nimellä. Tyyppi H liitetään Merikansoihin, jotka hyökkäsivät eri kaupunkivaltioiden kimppuun 1200 eaa. Tyypit E–H olivat samanaikaisia Naue II -tyypin miekkojen kanssa, joita valmistettiin Kaakkois-Euroopassa.^[2][17][18]

Afrikan koillisosassa Egyptin alueella oli varhain käytössä piikivestä ja kuparista valmistettuja keihäitä, tikareita ja taistelukirveitä. Kun egyptiläiset joutuivat vuonna 1783 eaa. vastatusten Hyksojen kanssa, tutustuivat he sirppimäiseen lyömäaseeseen khopeshiin. Se oli 50–60 senttimetriä pitkä ja sillä oli terävä leikkaava osa ja sen kärki oli taivutettu koukuksi. Asetta valmistettiin ensin pronssista ja myöhemmin raudasta. Se mainitaan Vulturesin steelassa noin 2500 eaa., mutta varhaisin löytö on vasta 1800 eaa. käytetty pronssinen khopesh. Khopeshin käyttö ajatellaan loppuneen noin 1300 eaa.^[19][20]

Keski- ja myöhäispronssikaudella 1700–1200 eaa. Pojoen laakso ja Etelä-Alpit tuottivat runsaasti ruodottomia miekkoja. Näiden alueiden miekkoja on löydetty Pohjois-, Keski- ja Länsi-Euroopasta. Noin 1450 eaa. kehitettiin Pohjois-Italiassa ruodollisia miekkoja, joita kutsutaan Naue II -tyypin miekoiksi. Niitä vietiin Alppien pohjoispuolelle, ja pian niitä valmistettiin myös Karpaateilla ja Tonavan jokilaaksossa sekä Brittein saarilla. Naue II oli käytössä noin 700 vuotta, ja siitä tuli tehokas taisteluase, jolla voi sekä pistää että lyödä vastustajaa. Asetyyppi levisi Länsi-, Keski- ja Kaakkois-Eurooppaan ja Välimeren saarille.^[21][15][22]

Kaakkois-Euroopassa, joka sisältää Balkanin, Tonavan alueen ja Karpaattien vuorialueet, sijaitsee pronssinkäytön paneurooppalainen alkukehto. Siellä alkoi pronssimetallien ja valutekniikan kehittely ja se kuului osana Mustanmeren ympärysalueiden kauppaverkostoon. Kaakkois-Eurooppa osallistui alusta alkaen eurooppalaisen pronssiesineiden perustuotantoon. Se sai miekan esikuvansa joko transkaukasukselta tai suoraan Anatoliasta. Myöhemmin sekä Egeanmeren kaupunkivaltiot että Keski-Euroopan yhteisöt toimivat Kaakkois-Euroopan kanssa läheisessä yhteistyössä.^[21]

Skandinaviaan alkoi virrata pronssiesineitä ja pronssimiekkoja, kun Itä- ja Pohjanmeren rannikoiden meripihkakauppa käynnistyi Keski-Euroopan välillä. Alppien ympäristön väestöt välittivät meripihkaa Välimerelle ja välittivät valmiita pronssiesineitä, miekkoja ja pronssiharkkoja meripihkan vastineeksi. Aluksi kauppaa käytiin pääasiassa Württenbergin ja Baijerin alueiden Naue I -tyypin ja kahdeksankulmaisten kahvaisten^selvennä miekoilla, mutta periodilla III ne muuttuivat Naue II -tyypin miekoiksi. Monet pronssiesineet ja etenkin miekat tuotiin Tanskaan periodista III alkaen Transsilvanian länsipuolelta.^[23][21]

Sen sijaan Etelä-Norjassa, Etelä-Ruotsissa ja Länsi-Suomen rannikolla asehankinnat olivat vähäiset ja mitä kauemmaksi mennään Tanskasta, sen sattumanvaraisempaa on ollut miekkojen löytäminen. Voidaan ajatella niin, että miekkojen hankkiminen oli helpompaa meripihkaa tuottavilla kuin muita hyödykkeitä tuottavilla alueilla.^[24][21]

Atlantin rannikkoa seuraava Länsi-Euroopan osa alkaa Alankomaista, sisältää luoteispuolen Ranskasta ja pohjoispuolen Iberiasta, sekä Brittein saaret. Koska Etelä-Englannissa on sekä kuparia että runsaasti tinaa, osallistui Britannia Euroopan pronssikauden metallintuotantoon 2300 eaa. lähtien. Sen metallista kiinnostuivat Egeanmeren kaupunkivaltiot, jotka kytkivät Britannian mukaan paneurooppalaiseen kauppaverkostoon. Monet sen tuotteet ovat omintakeisia, mutta ne seuraavat eurooppalaisia päätrendejä myös miekkojen osalta. Pistomiekkoja (engl. rapier) alettiin valmistaa Britanniassa ja Irlannissa noin 1700 eaa. Muut osat Länsi-Eurooppaa olivat kytköksissä sekä Keski-Eurooppaan, Välimerelle että Britanniaan.^[25][13][26]

Kun metallurgia levisi Anatoliasta pohjoiseen ja saavutti metallipitoisten Kaukasusvuorten alueet, alettiin sielläkin jäljitellä eteläisten seppien tuotteita. Ensimmäisten tikareita pitempien aseiden käyttötapa oli pistää vastustajaa, ja niitä (engl. rapier) valmistettiin esimerkiksi Trialetin kulttuurissa. Ne ilmaantuvat alueen kurgaaneihin lähes samaan aikaan kuin Egeanmeren vastaavat aseet, ja niiden tekniset ratkaisutkin ovat samanlaiset. Monet kurgaanihautojen piirteet liittävät ne Egeanmeren kulttuureihin, joten ne voidaan karkeasti ajoittaa samanaikaisiksi eli noin 1700–1600 eaa. Trialetin kulttuurin miekat toimivat perusmallina alueen uusille miekoille.^[9]

Ensimmäiset eteläaasialaiset miekat ovat arkeologisten löytöjen valossa Harappassa noin 2300 eaa. kuparista valmistettuja lyhyitä miekkoja. Niitä käytettiin sittemmin Gangesin, Jamunan ja Doabin jokilaaksoissa. Miekkoja valmistettiin sekä kuparista että pronssista. Erityisiä miekan variaatioita tunnetaan Fatehgarhin laaksosta. Ne on ajoitettu vaihtelevasti 1700–1400 eaa., mutta miekkojen lukumäärä lisääntyi ensimmäisellä vuosituhannella eaa. selvästi.^[27][28]

Koska Itä-Aasiasta ei vielä tunneta metallikauden kulttuureja ennen Kiinan alueen pronssikautta, voidaan ajatella, että metallin käsittelytaito on keksitty itsenäisesti tai sen idea on saatu käytäessä kauppaa Etelä-Aasian, Lähi-idän tai Euroopan kanssa. Ensimmäiset aseet valmistettiin kivestä, ja sama koskee alkeellisia miekkoja. Pronssin käytön oppiminen kuitenkin käynnisti metallisten tikarien ja veitsien kehitystyön Shang-dynastian (1600–1046 eaa.) aikana. Vallan siirryttyä Zhou-dynastialle (1045–256 eaa.) aseet olivat lyhyitä, kaksiteräisiä ja yhdellä kädellä käytettäviä pronssimiekkoja. Qin-dynastian aikana (221–207 eaa.) asevalikoima kasvoi kaksikätisiin teräsmiekkoihin.^[29]

• 
  Kiinalainen pronssimiekka
• 
  samoin
• 
  Lyhyt miekka Pekingin kansallismuseossa
• 
  Korealainen pronssiase

• Oakeshott, R. Ewart: ”The Archaeology of Weapons”, 1960, (painettu uudelleen 1996)

• Childe, Vere Gordon: The Bronze Age. Cambridge, Britannia: Cambridge University Press, 1930. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.7.2018). (englanniksi)
• Kristiansen, Kristian & Suchowska-Ducke, Paulina: Connected Histories: the Dynamics of Bronze Age Interaction and Trade 1500–1100 BC. Proceedings of the Prehistoric Society, 2015, 81. vsk, s. 361–392. doi:10.1017/ppr.2015.17 ResearchGate. (PDF) Viitattu 10.5.2018. (englanniksi)
• Drews, Robert: Militarism and the Indo-Europeanizing of Europe. Taylor & Francis. ISBN 9781351982429 (englanniksi)

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pronssikauden miekka.

• https://en.natmus.dk/historical-knowledge/denmark/prehistoric-period-until-1050-ad/the-bronze-age/the-roerby-swords/where-did-the-bronze-come-from/
• http://www.bronze-age-craft.com/casting.htm
• http://www.oxfordhandbooks.com/view/10.1093/oxfordhb/9780199572861.001.0001/oxfordhb-9780199572861-e-1
• http://www.eliznik.org.uk/EastEurope/History/balkans-map/late-bronze.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
• https://www.researchgate.net/publication/292397599_The_Dissemination_of_Naue_II_swords_-_a_Case_Study_on_Long-distance_Mobility
• https://vias.univie.ac.at/en/research/archaeometallurgy-and-archaeometry/projects/war-and-peace-between-mycenaean-greece-and-bronze-age-italy/