Reittitaksi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Maršrutka)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Reittitaksi on joukkoliikenneväline, usein pienoisbussi tai sellaiseksi kalustettu pakettiauto[1].

Reittitaksi eli maršrutka Petroskoissa

Reittitaksilla on yleensä vakioreittiosuus, mutta riippuen maasta, se voi myös jakaa matkustajat heidän ilmoittamiinsa osoitteisiin. Reittitaksi kerää matkustajia lähtöpisteessään, esimerkiksi lentokentällä, ja lähtee, kun vaunu täyttyy. Joissain tapauksissa matkaan lähtöä voi nopeuttaa maksamalla "tyhjät paikat". Monin paikoin on myös erityisiä reittitaksiterminaaleja. Hintana on käteismaksu, jonka suuruus asettuu joukkoliikenteen kertamaksun ja taksimaksun välille. Reittitaksilla voi myös olla aikataulu ja vakioreitti, jolloin se muistuttaa liikennemuotona linja-autoa.[1]

Suomessa reittitakseja on käytössä lentokentillä ja rautatieasemilla, mutta niillä ei välttämättä ole lainkaan vakioreittiä, vaan ne keräävät samaan suuntaan menossa olevia matkustajia kunnes vaunu on riittävän täynnä. Tällainen reittitaksi puolestaan on liikennemuotona varsin lähellä tavallista taksia, ja sitä saatetaankin kutsua joksikin muuksi, esimerkiksi lentokenttätaksiksi.

Venäjällä reittitaksiliikenne on kehittymässä järjestäytyneeksi liikennemuodoksi, sillä pieni matkustajamäärä ja työvoimakustannusten nousu tekee järjestelmästä kannattamattoman.[1]. Siellä ja laajemminkin koko entisessä Neuvostoliitossa niistä käytetään nimitystä maršrutka joka on diminutiivinen lyhenne venäjänkielisestä reittitaksia tarkoittavasta ilmauksesta maršrutnoje taksi [2].

  1. a b c Kaupunkiliikenne.net, viitattu 11.7.2012
  2. Kharkov Guide, viitattu 22.7.2012

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]