Ilkka Niiniluoto

Ilkka Niiniluoto
Niiniluoto kuuntelemassa luentoa vuonna 2007.
Henkilötiedot
Syntynyt	12. maaliskuuta 1946 (ikä 78) Helsinki
Kansalaisuus	suomalainen
Koulutus ja ura
Tutkinnot	Helsingin yliopisto
Tutkimusalue	matematiikka, filosofia
Aiheesta muualla
researchportal.helsinki.fi/en/persons/b15ff744-1bc3-4621-a047-89aebe839a42
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Ilkka Maunu Olavi Niiniluoto (s. 12. maaliskuuta 1946 Helsinki)^[1] on suomalainen filosofi ja matemaatikko. Niiniluoto toimi Helsingin yliopiston kanslerina vuosina 2008–2013. Sitä ennen hän toimi yliopiston rehtorina vuosina 2003–2008. Tieteen akateemikoksi hänet nimitettiin 10. maaliskuuta 2017.^[2] Joskus Niiniluotoa on kutsuttu ”valtakunnan viralliseksi filosofiksi”.^[3]

Ilkka Niiniluoto syntyi helsinkiläiseen toimittajaperheeseen. Hänen isänsä Yrjö Niiniluoto (1900–1961) oli Helsingin Sanomien pitkäaikainen päätoimittaja ja äitinsä Marja Niiniluoto (1919–1995) saman lehden kulttuuriosaston esimies. Perheen kolmesta lapsesta kaksi vanhinta, Maarit Niiniluoto ja Markku Niiniluoto, ryhtyivät vanhempiensa tavoin journalisteiksi. Kuopus Ilkka sen sijaan valitsi akateemisen uran.^{[4] [5]}

Niiniluoto kirjoitti ylioppilaaksi Arkadian yhteislyseosta vuonna 1964 ja aloitti samana vuonna opinnot Helsingin yliopistossa. Hän opiskeli aluksi matematiikkaa ja fysiikkaa mutta siirtyi myöhemmin teoreettiseen filosofiaan.

Niiniluoto kertoo oman filosofisen heräämisensä tapahtuneen 10. heinäkuuta 1965, kun hän oli 19-vuotias. Herääminen tapahtui, kun hän tutustui analyyttiseen filosofiaan Eino Kailan ja Ludwig Wittgensteinin teosten kautta. Hänen omien sanojensa mukaan taustalla oli oivallus, että filosofia voisi olla "eksaktin tieteellistä ja järjestelmällistä kuten matematiikka mutta samalla yhtä romanttista ja kiehtovaa kuin kaunokirjallisuus”.^[6]

Niiniluoto valmistui luonnontieteiden kandidaatiksi vuonna 1967, filosofian maisteriksi matematiikasta vuonna 1968 ja lisensiaatiksi vuonna 1971. Hän toimi filosofian osapäiväassistenttina vuosina vuosina 1969–71, vierailevana tutkijana Stanfordin yliopistossa vuonna 1972 ja Suomen Akatemian filosofian tutkimusassistenttina vuosina 1971–73. Niiniluoto väitteli filosofian tohtoriksi teoreettisesta filosofiasta vuonna 1974.^[1][6]

Niiniluoto toimi Helsingin yliopiston matematiikan apulaisprofessorina vuosina 1973–1981 ja teoreettisen filosofian professorina vuosina 1977–2014.^[7] Yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaanina Niiniluoto toimi vuosina 1990 ja 1993–1994. Niiniluoto toimi yliopiston kolmantena vararehtorina vuodet 1998–2003 ja rehtorina vuosina 2003–2008. Helsingin yliopiston kanslerina hän toimi vuosina 2008–2013. Rehtorina ja kanslerina toimiessaan hän oli virkavapaalla teoreettisen filosofian professorin virastaan. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2014.^[1][6]

Niiniluoto on toiminut Suomen filosofisen yhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 1975. Sitä ennen hän toimi filosofisen yhdistyksen sihteerinä vuosina 1970–73 ja varapuheenjohtajana vuonna 1974.

Ilkka Niiniluoto on toiminut lukuisissa tieteellisissä järjestöissä ja luottamustoimissa. Hän oli muun muassa Suomen tieteentutkimuksen seuran puheenjohtaja vuosina 1985–86 ja International Federation of Philosophical Societiesin johtokunnan jäsen vuosina 1985–88 sekä uudestaan vuodesta 1998 lähtien. Hän on ollut myös Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 1985 lähtien, Institute International de Philosophien jäsen vuodesta 1988 lähtien ja Academia Europæan jäsen vuodesta 2004 lähtien.^[8] Niiniluoto oli Tieteellisten seurain valtuuskunnan hallituksen puheenjohtaja vuosina 2000–2014.^[9]

Niiniluoto on toiminut Acta Philosophica Fennican päätoimittajana vuodesta 1980 sekä useiden muiden tieteellisten julkaisujen toimituskunnassa.^[1]

Niiniluodon mukaan maailmankuva on uskonnollinen, jos siihen sisältyy väitteitä, joiden ainoana tukena on vetoaminen joihinkin uskonnollisiin arvovaltoihin (esimerkiksi Raamattuun) tai henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin. Maailmankuva on epätieteellinen, jos se sisältää tieteellisen maailmankuvan kanssa ristiriidassa olevia väitteitä. Vaikka tieteessä ei olekaan ehdottomia takeita totuudesta, tällaisessa ristiriitatilanteessa on Niiniluodon mukaan järkiperäisempää hyväksyä tieteen tulokset. Näin ei tule menetellä siksi, että ne välttämättä olisivat tosia, vaan siksi, että ne on saavutettu kriittisen ja julkisesti valvottavissa olevan menetelmän avulla.

Uskonnollisiin arvovaltoihin tai elämyksiin vetoavia perusteluja ei voi Niiniluodon mukaan pitää tieteellisesti todistusvoimaisina, sillä ne rikkovat tieteen menetelmää koskevia kriittisyyden ja puolueettomuuden vaatimuksia. Mikään tai kukaan arvovalta ei voi vaatia tieteessä itselleen ikuista asemaa. Vetoaminen uskonnollisiin arvovaltoihin sisältää lisäksi kehäpäätelmän. Yksityisten henkilöiden omat kokemukset ja elämykset eivät ole sisällöltään julkisesti koeteltavissa, joten ne eivät myöskään kelpaa tieteelliseksi todistusaineistoksi niiden kohteen olemassaolosta. Itse nämä elämykset voidaan kylläkin asettaa psykologian tutkimuskohteeksi, ja niiden syntytavalle voidaan yrittää antaa tieteellinen selitys.

Uskonnollinen maailmankuva on Niiniluodon mukaan edellä mainitussa mielessä epätieteellinen, jos se sisältää väitteitä, jotka ovat ristiriidassa tieteen tulosten kanssa. Uskonnollinen ja tieteellinen maailmankuva voivat tässä suhteessa joutua ristiriitaan keskenään.^[10]

Niiniluodon mukaan tieteellinen ja uskonnollinen maailmankuva voivat olla joissakin tapauksissa yhteensopivia. Tieteellinen ja uskonnollinen maailmankatsomus ovat hänen mukaansa kuitenkin ristiriidassa keskenään. Uskontojen arvovaltoina pitämiin kirjoituksiin nojautuva käsitys todellisuutta koskevan tiedon hankkimisesta ja perustelemisesta on Niiniluodon mukaan välttämättä ristiriidassa tieteen epädogmaattisen menetelmän kanssa. Tieteellisen maailmankatsomuksen kannattaja hyväksyy arvokäsityksen, jonka mukaan tieteellisen tutkimuksen keskeinen tavoite on totuus, ja tieto-opin, jossa sallitaan vain kriittinen tieteellinen menetelmä todellisuutta koskevan tiedon muodostamisen välineeksi.^[11]

Niiniluoto kannattaa Wilhelm von Humboldtin luomaa tutkimusyliopistomallia ja katsoo että siihen voidaan yhdistää tulosvastuullisuutta korostava malli, kunhan yliopistojen tuottama tulos ymmärretään sivistysyliopistolle ominaisella tavalla

»Myös sivistysyliopisto voi olla tehokas.^[12] »

Niiniluoto vierastaa ajatusta siirtymisestä Suomessa ”yritysyliopistoihin”. Hänestä yliopistolaitoksen ydinarvot kiteytyvät seuraavasti, kuten Helsingin yliopiston strategiassa on esitetty:

• Kriittisyys
• Totuus
• Tieto
• Tieteidenvälisyys
• Autonomia
• Sivistys
• Eettisyys

Tulosvastuullisuus ja tehokkuus ovat vain välttämätön ehto yliopistojen ydinarvojen saavuttamisessa.

»Yliopisto on näin ollen arvoyhteisö, joka ei pyri liiketaloudelliseen voittoon. Harjoitettaessa yhteistoimintaa yritysten kanssa yliopisto molempien edun mukaisesti pitää kiinni ankarasta tieteellisestä menetelmästä ja tutkimusetiikan perusteista.^[12]»

Vaikka Niiniluodon mielestä yliopistojen tuottamat tekniset keksinnöt vaikuttavat merkittävästi kansalliseen talouskasvuun ja kilpailukykyyn, yliopistojen kansalaisiin kohdistuva sivistystehtävä on vähintään yhtä merkittävä voimavara. Yliopistot vaikuttavat kulttuuristen, yhteiskunnallisten ja hallinnollisten uudistusten kautta kansalaisten elämän laatuun ja tätä kautta niillä on suuri joskin epäsuora taloudellinen merkitys. Tiedeperustainen ajattelutapa kasvattaa kriittistä ajattelutapaa ja antaa näkemystä havaita propaganda ja huuhaa informaation tulvasta.^[12]

»Tietojemme sisällöt ovat jatkuvasti historiallisesti muuttuvia ja vaihtuvia, jolloin jähmeän tietovaraston sijasta keskeiseksi nousee suhtautumisemme oppimiseen ja tiedonhankintaan, pysyvä opinhalu ja tiedonjano, sekä siihen liittyvä käsitys tiedon hankkimisen kriittisistä menetelmistä ja luovasta luonteesta. Sivistys on näin ollen inhimillisten kykyjen, taitojen, tietojen, asenteiden ja arvojen jatkuvaa uusintamista, kehittämistä ja jalostamista. sivistyksellä näin määriteltynä on yhtä aikaa välinearvoa ja itseisarvoa. Yhtäältä se on tieteen ja taiteen luoma strateginen pääoma, toimintavalmiuksien varanto, jota kansalainen tarvitsee elämänsä hallinnassa ja tavoitteiden toteuttamisessa. Toisaalta se on alati muuttuva prosessi, joka ilmaisee – niin yksilön kuin kansakunnankin tasolla – hyvän inhimillisen elämän perimmäisiä päämääriä. Humboldtin ja Snellmannin ihanneyliopistoissa viedään sivistystä eteenpäin tutkimuksen avulla: ”Bildung durch Wissenschaft”.^[12]»

• Johdatus tieteenfilosofiaan: Käsitteen- ja teorianmuodostus. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05435-X
• Tieteellinen päättely ja selittäminen. Helsingissä: Otava, 1983. ISBN 951-1-07379-6
• Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-08016-4
• Haaparanta, Leila & Niiniluoto, Ilkka: Johdatus tieteelliseen ajatteluun. (Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 3/1986) Helsinki: Helsingin yliopisto, 1986 (6., korjattu painos 1991). ISBN 951-45-4077-8
• Informaatio, tieto ja yhteiskunta: Filosofinen käsiteanalyysi. Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1989 (5. täydennetty painos: Edita, 1996). ISBN 951-861-072-X
• Maailma, minä ja kulttuuri: Emergentin materialismin näkökulma. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-11070-5
• Järki, arvot ja välineet: Kulttuurifilosofisia esseitä. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13060-9
• Truthlikeness (1987, Synthese Library, Springer)
• Critical scientific realism. (Clarendon library of logic and philosophy) Oxford: Oxford University Press, 1999. ISBN 0-19-823833-9 (englanniksi)
• Totuuden rakastaminen: Tieteenfilosofisia esseitä. Helsingissä: Otava, 2003. ISBN 951-1-18589-6
• Dynaaminen sivistysyliopisto: Sata puhetta ja kirjoitusta vuosilta 1987–2010. Helsinki: Gaudeamus, 2011.
• Hyvän elämän filosofiaa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015. ISBN 978-952-222-240-4
• Tekniikan filosofia. Tallinna: Gaudeamus, 2020. ISBN 978-952-345-088-2

• Saarinen, Esa & Alanen, Lilli & Niiniluoto, Ilkka (toim.): Rakkauden filosofia. Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12168-1
• Niiniluoto, Ilkka & Nyman, Heikki (toim.): Tulevaisuus: Juhlakirja akateemikko Georg Henrik von Wrightin 70-vuotispäivän 14.6.1986 kunniaksi. Helsingissä: Otava, 1986. ISBN 951-1-08975-7
• Halonen, Ilpo & Airaksinen, Timo & Niiniluoto, Ilkka (toim.): Taito. (Suomen filosofisen yhdistyksen Helsingissä 11.–12.1.1990 järjestämän kollokvion esitelmät) Helsinki: Suomen filosofinen yhdistys, 1992. ISBN 951-9264-15-9
• Niiniluoto, Ilkka & Stenman, Petri (toim.): Minä: Suomen filosofisen yhdistyksen Helsingissä 13.–14.1.1986 järjestämän kollokvion esitelmät. (Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 1/1996) Helsinki: Suomen filosofinen yhdistys, 1988. ISBN 951-9264-01-9
• Manninen, Juha & Niiniluoto, Ilkka (toim.): Ajatuksen laboratorio: Filosofisen yhdistyksen pöytäkirjat 1873–1925. Helsinki: Suomen filosofinen yhdistys, 1996. ISBN 951-9264-26-4
• Niiniluoto, Ilkka & Löppönen, Paavo (toim.): Euroopan henkinen tila ja tulevaisuus. (Areena-sarja) Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-21551-1
• Niiniluoto, Ilkka & Halonen, Ilpo (toim.): Järki. (Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 1/1996) Helsinki: Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-341-7
• Niiniluoto, Ilkka (toim.): Maailman henkinen tila ja tulevaisuus. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-16555-0
• Niiniluoto, Ilkka & Koskinen, Heikki J. (toim.): Wienin piiri. Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-866-4
• Niiniluoto, I. & Sintonen, Matti & Woleński, Jan (toim.): Handbook of epistemology. Dordrecht: Kluwer Academic, 2004. ISBN 1-4020-1985-8 (englanniksi)
• Niiniluoto, Ilkka & Sihvola, Juha (toim.): Nykyajan etiikka: Keskusteluja ihmisestä ja yhteisöstä. Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-939-3
• Niiniluoto, Ilkka & Vilkko, Risto (toim.): J. V. Snellman – filosofi ja valtio-oppinut. Helsinki: Suomen filosofinen yhdistys, 2006. ISBN 951-9264-61-2
• Manninen, Juha & Niiniluoto, Ilkka (editors): The philosophical twentieth century in Finland: A bibliographical guide. (Acta philosophica Fennica 82) Helsinki: Societas philosophica Fennica, 2007. ISBN 978-951-9264-63-9
• Niiniluoto, Ilkka & Sihvola, Juha (toim.): Tarkemmin ajatellen: Kansakunnan henkinen tila. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-088-6
• Hanski, Ilkka & Niniluoto, Ilkka & Hetemäki, Ilari (toim.): Kaikki evoluutiosta. Helsinki: Gaudeamus, 2009. ISBN 978-952-495-098-5
• Klockars, Kristian & Niiniluoto, Ilkka & Rolin, Kristina (toim. ): Oikeus. (Filosofisia tutkimuksia Helsingin yliopistosta 33) Helsinki: Helsingin yliopisto, 2010. ISBN 978-952-10-6734-1
• Niiniluoto, Ilkka & Vilkko, Risto & Kuorikoski, Jaakko (toim.): Talous ja filosofia. (Kirjan artikkelit perustuvat esitelmiin Helsingissä 9.–10.1.2012 järjestetyssä Suomen filosofisen yhdistyksen Talous-kollokviossa) Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-310-8
• Niiniluoto, Ilkka & Forsberg, Ulla-Maija & Evers, Aino-Maija (toim.): Akateemisen johtamisen ydinkysymyksiä. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2014. ISBN 978-952-10-9208-4

• H:gin yliopiston vuoden 2003 rehtorin vaalien ehdokasesittely

• Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto. Filosofian laitos.
• Helsingin yliopiston kanslerin kotisivu.
• Ilkka Niiniluoto (Arkistoitu – Internet Archive). Sophia-etiikkatesti.
• Ilkka Niiniluodon kirjoittama vastine Heikki Mäki-Kulmalan kirjoitukseen (Arkistoitu – Internet Archive) Niin & näin 1/1996.
• Ilkka Niiniluoto – sivistysyliopiston soihdunkantaja. Humanistilehti 5/2004.
• Ilkka Niiniluoto 375 humanistia -sivustolla 14.4.2015, Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta