Kangalinkoira

Kangalinkoira
Avaintiedot
Alkuperämaa	Turkki
Määrä	Suomessa rekisteröity 19[1]
Rodun syntyaika	ikivanha
Alkuperäinen käyttö	laumanvartija
Nykyinen käyttö	laumanvartija
Elinikä	10–12 vuotta
Muita nimityksiä	Kangal çoban köpeği, Turkish Shepherd Dog,[2] Kangal Shepherd Dog, Kangal Dog, Sivas Kangal Dog, chien de berger Kangal, Kangal-Hirtenhund, perro pastor Kangal, kangali lambakoer, turkinpaimenkoira, Anatolian Karabash, karabaş, Anatolian Shepherd, anatoliankoira, anatolianpaimenkoira, Samsun Dog
FCI-luokitus	ryhmä 2 Pinserin ja snautserin tyyppiset, molossikoirat ja sveitsinpaimenkoirat alaryhmä 2.2 Vuoristotyyppiset molossikoirat #331
Ulkonäkö
Paino	uros 48–60 kg narttu 40–50 kg
Säkäkorkeus	uros 72–78 cm narttu 65–73 cm
Väritys	fawn, brindle tai sudenharmaa-soopeli - musta maski
Infobox OK

Kangalinkoira (turk. Kangal çoban köpeği), tunnetaan myös nimellä sivas kangal (turk. Sivas Kangal köpeği), aiemmin anatoliankoira, on turkkilainen laumanvartija koirarotu. FCI päätti vaihtaa nimen vuonna 2018 vastaamaan alkuperämaa Turkin vaatimuksia. Turkin kennelliitto Köpek Irkları ve Kinoloji Federasyonu:n (KIF) mukaan rodun virallinen englanninkielinen nimi on Turkish Shepherd Dog eli "turkinpaimenkoira", kun taas Englannin Kennelliitto käyttää nimitystä Turkish Kangal Dog.^[3][2] Suomen Seurakoirayhdistyksen mukaan uusi suomenkielinen nimi on kangalinkoira.^[4]

Kangalinkoira on tiivis- ja vankkarakenteinen, lähestulkoon karkeapiirteinen sekä rungoltaan suorakaiteenmuotoinen molossikoira. Mantelinmuotoiset silmät ovat suuret ja niiden katse peloton, mutta rauhallinen. Niiden ei tule olla liian syvälle uponneet eikä myöskään ulkonevat. Väriltään niiden tulee sointua karvapeitteen väriin, joskin tummemmat ovat aina toivotummat. Kolmionmuotoiset korvat usein typistetään kotimaassa, mutta Suomessa typistäminen on nykyisin kielletty. Hännänkärki on kaareutunut, ja toisinaan jopa 1/3 hännästä saattaa kiertyä kaaren sijaan myös tiukaksi keräksi. Karvapeite on tiheä ja runsas, rungossa noin 3–7 cm:n mittaista ja raajoissa ja päässä hieman lyhyempää. Väritys vaihtelee hiekasta (fawn) punaruskean kautta sudenharmaan soopeliin. Myös juovikas (brindle) sallitaan, mutta on epätoivottu. FCI:n mukaan musta maski ja mustat korvat ovat välttämättömyys, ja maskittomuus rotumääritelmän vastainen virhe. Pienet valkoiset merkit hännänpäässä, käpälöissä ja rinnassa sallitaan, mutta varsinainen kaksivärisyys, kuten pinto, luetaan virheeksi. Edes rinnassa sallittu merkki ei saa olla halkaisijaltaan yli 10 cm eikä hännässä pituudeltaan yli 5 cm. Hännänpään merkki voi olla väriltään myös musta, mutta sitä koskee sama 5 cm:n maksimipituus. Toivottu säkäkorkeus vaihtelee uroksilla välillä 72–78 cm ja nartuilla välillä 65–73 cm, mutta 2 cm:n heitto suuntaan tai toiseen hyväksytään. Urosten paino vaihtelee 48–60 kg ja narttujen 40–50 kg välillä.^[5]

Rotu on perusluonteeltaan rauhallinen, omanarvontuntoinen, rohkea ja uskollinen. Sen tulee käyttäytyä omistajan läsnä ollessa erittäin tyynesti, mutta työssään ankarasti ja tarpeen vaatiessa jopa raa'asti. Tällöin se on lahjomaton ja peloton. Aggressiivisuus luetaan hylkääväksi virheeksi.^[2] Kangalinkoiralla saattaa olla jopa 337 kilogramman purentavoima.^[6]

Kangalinkoira on sopiva perhekoiraksi^[7] edellyttäen, että olosuhteet – kuten kotikasvatus ja asuinympäristö – ovat kohdallaan, muuten saattaa tapahtua vahinkoja. Varsinkin lapsiperheiden on syytä olla varuillaan, sillä koira puolustaa aina oman laumansa lapsia. Se on myös luonnostaan erittäin kova vartiokoira. Kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi koiraksi se vaatii vahvan ja oikeudenmukaisen omistajan. Hallitsevan luonteensa vuoksi se ei ole helppo ja kaikille sopiva rotu. Parhaiten rotu menestyy maalla, missä on mahdollista järjestää sille riittävästi tilaa toteuttaa vartioimisviettiään sen aiheuttamatta haittaa tai vaaraa naapurustolle, sillä vartioimiseen kuuluu olennaisena osana esimerkiksi haukkuminen.^lähde?

Kangalinkoira on kotoisin Keski-Turkin tasankoalueelta, missä se säilyi maantieteellisen eristyneisyyden takia puhtaana vuosisatojen ajan.^[8] Se on saanut nimensä alkuperänsä mukaan Kangal-nimisestä kaupungista Sivasin alueelta, joka on tunnettu erityisen hyvälaatuisista yksilöistään. Sen esi-isiä ovat mitä todennäköisimmin olleet Keski-Aasiasta nykyiseen Anatoliaan 10000 eaa. ja 1300 jaa. välillä kulkeutuneiden paimentolaisheimojen, kuten kayi-klaanin, ikivanhat laumanvartijakoirat. Nämä koirat ovat mitä todennäköisimmin olleet sukua keskiaasiankoiralle, kenties jopa edustaneet sen kantarotua.^[2] Toisen teorian mukaan rodun esi-isät olivat leijonan metsästykseen käytettyjä muinaisia mastiffeja.^[8] Nykyisen muotonsa turkkilainen rotu sai 1300-luvun alussa ja on säilynyt siitä lähtien lähes muuttumattomana. Karut sää- ja ympäristöolosuhteet ovat muokanneet siitä aikojen saatossa sitkeän karjalaumojen suojelijan, joka kykenee puolustamaan niitä miltä tahansa villipedolta.^[2]

Rotu tunnetaan kotimaassaan nimellä Çoban Köpeği eli "paimenen koira". Se ei siis virallisesta FCI-nimestään (Kangal Shepherd Dog/ chien de berger Kangal/ Kangal-Hirtenhund/ perro pastor Kangal^[9]) huolimatta paimenna, vaan suojelee paimenen apuna lampaita ja muuta karjaa lähinnä susilta.^[10]

Vuonna 1967 Yhdysvaltain laivastossa työskennellyt luutnantti Robert Ballard hankki Turkissa työskennellessään Ankaran lähettyvillä sijainneelta maalaisalueelta kaksi työkoiran pentua, Zorban ja Pekin. Uros Zorba oli pitkäkarvainen ruskea-valkoinen (pinto) ja narttu Peki ruskeankeltainen. Vietyään ne mukanaan Yhdysvaltoihin Ballard teetti niillä pentueen vuonna 1970, ja näin syntyivät rodun amerikkalaisen populaation kantakoirat.^[8]

Ballard ei kuitenkaan ollut ottanut huomioon, että turkkilaisesta näkökulmasta oli olemassa kolme maantieteellisesti erillistä laumanvartijaa: läntinen (akbash), keskinen (kangalinkoira) sekä itäinen (karsinkoira). Sen sijaan hän niputti nämä kaikki yhteen nimellä anatolianpaimenkoira (Anatolian Shepherd Dog) – Turkissa vastaavaa nimitystä ei paikallisilla laumanvartijoilla ole koskaan tunnettu, vaan siellä koiria kutsuttiin kunkin paikallisalueen perusteella eri roduiksi. Ballardin kantakoirat olivat tyypiltään vaihtelevia, eri alueiden koirien sekoituksia, minkä vuoksi amerikkalaisissa pentueissa esiintyi sekä karvanlaadussa että värityksessä suuresti vaihtelua. Amerikkalaisten mielestä oli kyse vain värivariaatioista yksittäisen rodun sisällä, kun taas turkkilaisten mukaan amerikkalaiset rodun harrastajat olivat amatöörikasvattajia, joilla ei ollut mitään käsitystä turkkilaisista koirista.^[8]

Anatoliankoiran amerikkalaiseen populaatioon haettiin myöhemmin uutta verta erityisesti kangalinkoirasta. Turkkilaisten mukaan tämä alkoi näkyä jo merkittävästi amerikkalaiskoirien ulkonäössä ja lisäksi he ovat todenneet: "Ne eivät kuitenkaan ole puhdasrotuisia kangalinkoiria ja niillä teetetyt pentueet ovat edelleen tyypiltään hyvin vaihtelevia".^[8]

1960-luvun puolivälissä kangalinkoiria vietiin Englantiin, missä perustettiin Anatolian Karabash Club. Paikalliset harrastajat olivat tarkkoja värityksestä - sen tuli olla vaalea mustalla päällä (karabaş = "mustapää"). Järjestö ajautui myöhemmin riitoihin amerikkalaisten harrastajien näkemystä rodun monimuotoisuudesta ja tyyppivarioista kannattavan Anatolian Shepherd Club of Great Britain:n kanssa. Kennel Club yritti ratkaista ristiriidan, ja teki kompromissin, jonka mukaan "kaikki värit sallitaan, mutta yksivärisyys kermasta keltaiseen on toivottavaa, mustalla maskilla ja korvilla". Ratkaisu ei kuitenkaan miellyttänyt kangalinkoiran kannattajia, jotka ovat sittemmin kampanjoineet alkuperäisen turkkilaisen kangalinkoiran rotumääritelmän virallistamista niille yksilöille, jotka edustavat puhdasta kangalinkoiran linjaa.^[8]

Sivasin lisäksi kangalinkoiran toinen merkittävä levinneisyysalue on Itä-Anatolia. KIF on julkaissut ensimmäisen virallisen rotumääritelmän, jonka toivoo voivansa esittää tulevaisuudessa myös FCI:lle.^[2] Vuonna 2018 FCI päättikin korvata siihen asti anatoliankoirana tunnetun rodun määritelmän kangalinkoiran rotumääritelmällä. FCI perustelee rotujen yhteenliittämistä sillä, että anatoliankoiran ja kangalinkoiran alkuperä, kotimaa ja käyttötarkoitus ovat samat eivätkä ulkonäölliset erot ole kovinkaan suuria.

Euroopasta tällä hetkellä Englannissa rodulle on oma yhdistyksensä erotuksena anatoliankoirayhdistyksestä.

Eniten suosiota rotu on Turkin ulkopuolella saavuttanut Yhdysvalloissa. Siellä on muutama tuhat koiraa, joista suurin osa on rekisteröimättömiä työkoiria. Britanniassa ja Australiassa on muutaman sadan koiran kanta. Niitä on myös muun muassa Italiassa ja Saksassa. Suomeen ensimmäiset rekisteröidyt koirat tulivat vuonna 1984, vielä tuolloin nimellä anatolianpaimenkoira. Ensimmäinen pentue syntyi Suomessa vuonna 1988, ja siitä lähtien kannan koko on ollut noin kymmenen koiraa.

Rodun kasvattaminen Tanskassa on ollut kiellettyä vuodesta 2010.^[11]

• Akbash

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kangalinkoira Wikimedia Commonsissa