Kauko Ikonen

Kauko Ikonen (13. kesäkuuta 1898 Nakkila − 13. syyskuuta 1993^[1]) oli suomalainen jääkärikomentaja. Hänen vanhempansa olivat kansakoulunopettaja Isak Ikonen ja Hilma Cecilia Sillberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1931 Sirkka Mirjam Heikkisen kanssa.^[2][3]

Hän kävi viisi luokkaa Rauman yhteislyseota ja yksityisesti kahdeksannen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1927. Italian merisotakoulun hän suoritti vuosina 1919–1921 ja Italian merisotakorkeakoulun jatkon vuosina 1923–1925.^[2][3]

Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 2. elokuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan 1. komppaniaan 5. joulukuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen 28. maaliskuuta 1917 hänet siirrettiin Altonan työosastoon ja laskettiin siviilitöihin 4. elokuuta 1917.^[2][3]

Katso myös: Suomen sisällissota

Hän palasi Suomeen 23. maaliskuuta 1918 ja liittyi Karkussa Porin rykmenttiin 12. huhtikuuta 1918. Toimi aluksi suojeluskuntajoukkojen kouluttajana Porissa ja määrättiin 20. huhtikuuta 1918 alkaen 1. pataljoonan tiedustelukomppanian ja myöhemmin polkupyöräkomppanian päälliköksi. Hän otti osaa rykmentin etenemiseen Kokemäen, Lauttakylän ja Urjalan kautta Toijalaan.^[2][3]

Hän palveli sisällissodan jälkeen Porin rykmentin I pataljoonan 3. komppanian päällikkönä, josta hän siirtyi rykmentin mukana Tammisaareen, missä toimi rykmentistä muodostetun Tammisaaren vartiopataljoonan 2. ja konekiväärikomppanian päällikkönä. Hänet siirrettiin 6. syyskuuta 1918 nuoremmaksi upseeriksi Itämeren jalkaväkirykmentti n:o l:een ja edelleen 20. marraskuuta 1918 Karjalan kaartin rykmenttiin sekä 11. maaliskuuta 1919 alkaen Kajaanin sissipataljoonaan. Vuonna 1919 hänen lomansa aikana hän osallistui Aunuksen retken värväys- ja valmistelutöihin. Hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1919 Pohjanmaan jääkäripataljoonaan. Suomen armeijan laivastoon hän liittyi 1. lokakuuta 1919 ja hänet komennettiin 9. marraskuuta 1919 opintomatkalle Italiaan. Opintoretkeltään palattuaan hän toimi 11. elokuuta 1921 alkaen vartioristeilijä Karjalan l. upseerina ja 18. lokakuuta 1921 alkaen Laivaston koulutuskunnan 2. komppanian päällikkönä. Vartioristeilijä Turunmaan 2. ja myöhemmin 1. upseeriksi hänet komennettiin 3. heinäkuuta 1922. Laivaston koulutuskunnan l. komppanian päälliköksi hänet komennettiin 17. lokakuuta 1922 alkaen ja 13. huhtikuuta 1923 alkaen hänet siirrettiin 1. upseeriksi Miinalaiva M 1:lle. Vuonna 1923 hänet komennettiin uudelleen opintomatkalle Italiaan, josta hän palasi vuonna 1925 ja määrättiin 31. heinäkuuta 1925 Yleisesikuntaan, missä hän sai 9. lokakuuta 1925 osaston johtajuuden Kadettikoulun rannikkopuolustusosastolla. Koululaiva Turunmaan ja sen ohella Tykkivene Karjalan päällikkyydet hän sai 4. toukokuuta 1926, mutta jo muutaman kuukauden kuluttua 18. kesäkuuta 1926 hänet siirrettiin Kadettikouluun rannikkopuolustusosaston johtajaksi, josta hänet komennettiin edelleen 27. toukokuuta 1927 Meripuolustuksen esikuntaan lippukapteeniksi. Rannikkolaivaston päällikön viransijaisuuden hän sai 3. tammikuuta 1930, josta tehtävästä hänet nimitettiin 7. maaliskuuta 1930 Rannikkolaivaston päälliköksi. Armeijasta hän erosi 8. toukokuuta 1936 ja siirtyi Tulitikku Oy:n palvelukseen ja lokakuusta 1938 alkaen hän toimi kansainvälisen komitean palveluksessa, joka valvoi puuttumattomuuden noudattamista Espanjan kansalaissodassa vuosina 1938–1939.^[2][3]

Talvisotaan hän osallistui Rannikkotykistörykmentti 1:n merenkulkuosaston päällikkönä ja esikuntapäällikkönä. Jatkosotaan hän osallistui 7. Rannikkoprikaatin liikennepäällikkönä. Hänet kotiutettiin tehtävästä vuonna 1941, ja hän siirtyi Tukkukauppojen Oy:n palvelukseen osastonhoitajaksi ja jäi eläkkeelle vuonna 1963.^[3] Ikonen ehti olla eläkkeellä kaikkiaan kolmekymmentä vuotta. Hän eli 95-vuotiaaksi ja oli kuollessaan syyskuussa 1993 jääkäreistä toiseksi viimeinen.

Hän toimi merisotataidon opettajana Sotakorkeakoulussa sekä koulun merisotateknillisen osaston johtajana vuosina 1925–1928 ja tuntiopettajana Kadettikoulussa vuosina 1925–1928 sekä opettajana Rannikkotykistön ampumakoulussa vuosina 1925–1927. Meripuolustuksen ampumakoulussa hän toimi opettajana vuonna 1930.^[2][3]

Hän toimi Merivoimien kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuosina 1934–1936. Upseeriliiton johtokuntaan hän kuului vuosina 1925–1927.^[2][3]

Hän on kirjoittanut teoksen Merisotataito vuodelta 1928 sekä kirjoituksia aikakauslehtiin ja muihin julkaisuihin. Hän on kuulunut myös Sotilasaikakauslehden avustajakuntaan. ja Laivastolehden neuvottelukuntaan vuosina 1927–1929.^[2][3]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Varavääpeli 12. toukokuuta 1918 Vänrikki 30. toukokuuta 1918 Aliluutnantti 8. lokakuuta 1919 Reservin luutnantti 16. toukokuuta 1921 Luutnantti 5. elokuuta 1921 Kapteeniluutnantti 16. toukokuuta 1925 Komentajakapteeni 16. toukokuuta 1927 Komentaja 14. syyskuuta 1931 Yleisesikuntaupseerin arvonimi 29. toukokuuta 1931		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun 2. lk. ritarimerkki Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Italian Kruunuritarikunnan komentajamerkki Ruotsin Miekkaritarikunnan komentajamerkki Viron Kotkaristi ritarikunnan 3. lk. ansioristi Latvian Kolmen Tähden ritarikunnan 3. lk. kunniamerkki

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.