Eurobeat

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Siltikin monta pitkää lähteetöntä pätkää

Eurobeat
Alkuperä	Hi-NRG, italodisko
Alkuperämaa	Italia,  Japani
Kehittymisen ajankohta	1980-luvun loppu
Tyypillisiä soittimia	syntetisaattori, bassokitara, lyömäsoittimet, rumpukone
Kehittyneitä tyylilajeja / suuntauksia	J-pop
Infobox OK

Eurobeat on elektronisen musiikin tyylilaji, joka kehittyi 1980-luvun lopulla italodiskosta. Eurobeatia tuotetaan lähes yksinomaan Italiassa ja julkaistaan Japanissa. Sitä julkaistaan pääosin Super Eurobeat -albumeilla (SEB), joita on julkaistu vuodesta 1990 lähtien.

1980-luvulla, jolloin eurobeat ei vielä ollut oma tyylilajinsa, sitä käytettiin Japanissa yleisnimityksenä lähes kaikelle eurooppalaiselle tanssimusiikille. Siitä suurin osa oli saksalais- ja italialaislähtöistä italodiskoa. Yhdysvalloissa ja Kaakkois-Aasiassa eurobeatia markkinoitiin Hi-NRG:nä yhdessä italodiskon kanssa, ja Japanissa italodisko tuli tunnetuksi saksalaisen diskoyhtye Arabesquen menestymisen myötä. Samaan aikaan Isossa-Britanniassa kehittyi oma eurobeat-linja, joka kuitenkin kehittyi eurodanceksi jo 1990-luvulla ja sitä edelleen useaksi elektronisen musiikin tyylilajiksi. 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa saksalaiset tuottajat siirtyivät italodiskosta uudempiin tyylilajeihin, ja samaan aikaan italialaislähtöinen eurobeat alkoi kehittyä omaksi tyylilajikseen. Eurobeat on ollut keskeinen osa japanilaista Parapara-tanssikulttuuria jo ennen kuin se oli kunnolla edes kehittynyt.

1990-luvulla eurobeatin suosio Japanissa laski hitaasti. Japanilainen Masato Matsuura ja eräs toinen japanilaisella viihdealan konserni Avexilla työskennellyt mies päättivät perustaa kokoelmalevyn. Italialainen Giancarlo Pasquini, joka oli tuolloin italodiskobändi Alephin jäsen, pyydettiin mukaan projektiin. Vuonna 1990 käynnistetty kooste kantoi nimeä Super Eurobeat^[1], ja se nostatti eurobeatin suosiota voimakkaasti Japanissa^[2]. Vuoteen 2024 mennessä Super Eurobeat -sarjaa on tuotettu yhteensä 250 albumin verran, ja se onkin yksi pisimpään tuotannossa olleista musiikkikoosteista. Perustajajäsentä Giancarlo Pasquinia luonnehditaan eurobeat-yhteisössä usein ”eurobeatin isäksi”, ja taiteilijanimellään Dave Rodgers hän onkin kenties kaikkein tunnetuin eurobeat-artisti. Super Eurobeat on edelleen 2020-luvulla varsin suosittu albumisarja, ja sen rinnalle on perustettu muitakin kokoelmalevysarjoja, kuten Eurobeat Flash, TOHO EURO TRIGGER ja Euromach.

Eurobeatille ominaista on energisyys, iloisuus ja nopea tempo; kappaleiden nopeus on keskimäärin yli 150 bpm. Vanhemmassa tuotannossa tempo on tyypillisesti italodiskon tasolla, mutta ajan myötä eurobeatin kehityttyä täysin omaksi tyylilajikseen myös tempo on nopeutunut. Muita tyypillisiä ominaisuuksia ovat esimerkiksi toisto, kappaleiden hieman tavanomaista pidempi kesto (tyypillisesti 4--6 minuuttia) sekä yksinkertaiset sanat ja tarttuva melodia^[2]. Syntetisaattoreiden käyttö on keskeinen osa eurobeat-tuotantoa, ja digitalisoitumisen myötä ohjelmistosyntetisaattoreiden, kuten FL Studion ja ReBirth RB-338:n käyttö eurobeatin tuotannossa on yleistynyt.

Kappaleiden perusrakenne on usein sama. Intro on tyypillisesti rauhallisempi kuin sitä seuraava tekninen ja varsin energinen osio, joka on useimmiten tuotettu pääosin syntetisaattorilla. Tämän jälkeen rakenne noudattaa linjaa säkeistö--bridge--kertosäe, joka saattaa toistua usean kerran kappaleen aikana. Kertosäkeen ja seuraavan säkeistön välissä on useimmiten eurobeatille tunnusomainen erittäin tekninen syntetisaattorilla tuotettu instrumentaalinen osio, joka toistetaan usein myös viimeisen kertosäkeen jälkeen.

Tyypillistä eurobeat-artisteille on usean nimimerkin käyttäminen uran aikana, ja jotkut artistit julkaisevat tiettyjen nimimerkkien alla vain yksittäisiä kappaleita. Esimerkiksi Maurizio De Jorio, joka on 2020-luvulla eräs tunnetuimmista eurobeat-artisteista, on käyttänyt muun muassa nimimerkkejä Niko, Max Coveri, Marko Polo, D-Essex, Edo Boys ja Dejo. Myös artistien yksityisyyden säilyttäminen on eurobeatille ominaista: useimmista artisteista saatavilla oleva tieto on varsin rajallista, eikä esimerkiksi virallisen nimen tai kasvojen paljastamatta jättäminen ole harvinaista etenkään vähemmän tunnettujen eurobeat-artistien tapauksessa.

Suuren yleisön tietouteen eurobeat on päätynyt lähinnä Initial D -animesarjan kautta, jossa sitä soitetaan paljon etenkin kilpa-ajokohtausten aikana. Tunnetuimpia kappaleita, jotka myös esiintyvät kyseisessä animesarjassa, ovat esimerkiksi ”Running In The 90’s” (1998), ”Deja Vu” (1999) ja ”Gas Gas Gas” (2007). Initial D -sarjaan perustuvaa eurobeat-musiikkia on niin ikään tuotettu. Myös jotkin musiikkivideopelit sisältävät eurobeatia; näistä esimerkkinä osa japanilaisen pelitalo Konamin tuottamista musiikkipeleistä. Koko eurobeat-historian tunnetuimpiin artisteihin lukeutuvat muun muassa Dave Rodgers (Dave Rodgers Music), Leslie Parrish sekä Max Coveri (Delta).

Eurobeatia on useaa erilaista tyyliä, mutta tietyt teemat ovat yleisiä koko genren mittakaavassa. Näitä ovat muun muassa juhliminen, rakkaus ja Initial D:n vaikutuksesta myös car racing. Eurobeatia tekeviä artisteja ovat nykyään esimerkiksi Ace ja Fastway (SCP Music) sekä David Dima (Dima Music). Eurobeat liittyy keskeisesti japanilaiseen Parapara-tanssikulttuuriin, ja yleisesti se yhdistetään street racingiin, driftingiin ja muihin vastaaviin autoiluharrastuksiin.

• http://www.eurobeat-prime.com/
• http://www.dimamusic.net/ (Arkistoitu – Internet Archive)
• http://www.scp-music.com/
• http://www.sinclairestyle.net/