Lapin lumiset tunturimaisemat ovat houkutelleet kansainvälisiä tähtiä matkustamaan Suomeen viime aikoina.
Lapissa on tänä talvena bongattu muuan muassa jalkapallon megatähti Cristiano Ronaldo perheineen sekä laulaja Ozzy Osbournen vaimo Sharon Osbourne poikansa ja tämän perheen kanssa. Myös Kimi Räikkönen vieraili joulun aikaan perheensä kanssa Kittilän Levillä.
Kysyimme paikallisilta yrittäjiltä ja toimijoilta, mikä Lapissa oikein kiehtoo ja miten maailmantähtiä kestitään.
Kittilässä Kätkätunturin kupeessa Immeljärven rannalla sijaitsee Immelkartano, jossa on mahdollisuus yöpyä kartanomajoituksessa, syödä ravintolassa tai nauttia saunamaailmasta ja kelkkasafareista.
Paikasta kiinnostui myös Cristiano Ronaldo, joka pulahti jouluna hyiseen järveen Immelkartanon saunamaailmassa.
Yrityksen toimitusjohtaja Esko Takkunen kertoo, että Immelkartanoon ovat löytäneet tiensä useat muutkin maailmantähdet.
Syynä voi lappilaisyrittäjän mukaan olla se, ettei alueella ole toista vastaavanlaista konseptia.
Syy siihen, että Lapin-matkailu kiehtoo maailmantähtiä, saattaa olla turismipalveluiden monipuolistuminen.
Osa yrityksistä on erikoistunut nimenomaan maailmantähtien palveluun.
– Kysyntä on hieman viime vuosina kasvanut, kun alueelle on syntynyt kohteita, jotka houkuttelevat tähtiä sekä on tullut muutama toimija, jotka ovat erikoistuneet tähtien matkailuun, Takkunen pohtii.
– Kymmenessä vuodessa isompia staroja on kyllä alkanut näkyä enemmän.
Takkusen mukaan joidenkin tähtien Suomen-vierailuista eivät ulkopuoliset kuitenkaan välttämättä tiedä lainkaan, sillä tähdet ovat halunneet lomailla täysin yksityisesti.
– Joka vuosi tänne tähtiä saapuu. Jotkut ovat avoimempia ja päivittävät sosiaaliseen mediaan, kun taas toiset haluavat olla ihan rauhassa, Takkunen kertoo.
– Ronaldo päivitti avantouinnista saman tien sosiaaliseen mediaan, ja hänet on nähty katukuvassakin, eli on ollut laajalti tiedossa, että hän on Levin ympäristössä. Aika rauhassa hän sai kuitenkin olla.
”Palvelutaso on kaikille suurin piirtein sama.
Takkunen on pyörittänyt Immelkartanoa 30 vuotta. Matkan varrelle on sattunut toinen toistaan ikimuistoisempia kokemuksia.
Yrittäjä muistaa erään kelkkaretken, jolloin korkean profiilin vieras ei tosiaankaan tehnyt itsestään numeroa.
– Oltiin lopettelemassa kelkkaretkeä, kun vaimoni totesi, että enkö tunnistanut yhtä mukana ollutta henkilöä. En tunnistanut, että sehän oli Hollannin kuningas Willem-Alexander.
Kuningas oli viihtynyt aktiviteettien parissa.
– Silloin sattui hieman huono keli, oli kevätpäivä ja satoi räntää. Koira-ajelun jälkeen päivä kirkastui, ja ajettiin umpihankea rinta rinnan. Hän kovasti tykkäsi siitä.
Yrittäjä korostaa, etteivät tähdet saa erityiskohtelua.
– Tietenkin toiveet huomioidaan, mutta meillä palvelutaso on kaikille suurin piirtein sama. Ronaldoakaan varten ei tehty mitään poikkeavaa.
Ronaldon ja hänen kumppaninsa Georgina Rodriguezin somepäivitysten perusteella perhe vieraili muun muassa joulupukin luona, kävi hiihtämässä, kelkkaretkellä, poroajelulla ja ihailemassa revontulia.
”Meillä on tiukat salassapitovelvollisuudet.
Ronaldon perheen ruuat valmisti yksityiskokkipalveluja Lapissa tarjoava North Pole Catering Oy -yritys. Yrityksen omistajina toimivat Arto Rastas ja Teemu Korkalainen.
Asian vahvistanut ravintolayrittäjä Arto Rastas on vaitonainen tähtiasiakkaistaan.
– Meillä on tiukat salassapitovelvollisuudet. Asiakkuuksiin liittyviä asioita ei käydä läpi, Rastas sanoo.
Hän kertoo yleisellä tasolla, että on kokannut vuosien saatossa maailmantähdille Lapissa. Rastaalla on yritystoimintaa ympäri Suomen.
– Lapin-matkailu on sellaista, että siellä liikkuu paljon julkisuudessa tuttuja henkilöitä. Meidän yrityksemme on nimenomaan siihen erikoistunut, että me palvelemme paljon myös julkisuudesta tuttuja henkilöitä, hän kertoo.
Rastaan mukaan maailmantähdet haluavat usein lomailla rauhassa, eivätkä välttämättä mainosta Lapin-matkaansa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Isojen tähtien visiitit ovat saattaneet siis toisinaan jäädä suurelta yleisöltä pimentoon.
– Aika usein he matkailevat siten, että haluavat oman rauhan sataprosenttisesti, eikä heistä vuoda julkisuuteen tietoa.
Cristiano Ronaldo oli tässä poikkeus. Hän hehkutti Levin-matkaansa somessa useiden päivien ajan.
Ronaldon Suomen-matka sai myös valtavasti huomiota kansainvälisessä mediassa.
”Kyllä tällaista näkyvyyttä voi kuvailla mittaamattoman arvokkaaksi.
Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen huomauttaa, että Lappi ei voisi saada parempaa mainosta, mitä se saa maailmantähtien omista somekuvista. Pelkästään Ronaldolla on Instagramissa lähes 650 miljoonaa seuraajaa.
– Kyllä tällaista näkyvyyttä voi kuvailla mittaamattoman arvokkaaksi. Käytännössä tällaisen näkyvyyden ostaminen tuollaisilla volyymeilla on liki mahdotonta, Kärkkäinen toteaa.
Kärkkäinen uskoo, että Suomen Lappi houkuttelee maailmantähtiä, sillä tarjolla on laajasti majoitusvaihtoehtoja ja erilaisia elämyksiä.
– Tietysti on sekin, että julkisuuden henkilöillä on taipumusta seurata, mitä muut tekevät. Muiden hyvät kokemukset halutaan tarjota myös omalle perheelle.
Niin ikään Kärkkäinen toteaa, että maailmantähtien Lapin-lomat pysyvät usein pienen piirin tietona.
– Niistä ei tule meille ennakkotietoa, ellei tämä henkilö itse halua nostaa vierailua esille, Kärkkäinen sanoo.
– Toki meillä on itsellämmekin silmät auki, kun paljon liikumme kentällä. Kuulemme jonkin verran paikkakunnan sisällä asioita, mutta se on sellaista salaista tietoa, mitä ei voida jakaa eteen päin.
Joskus maailmantähtien tiimit ottavat yhteyttä Visit Rovaniemeen yhteistyön toivossa. Tähtien Lapin-matkoista voidaan haluta tällöin tehdä somejulkaisuja myös Visit Rovaniemen kanaviin. Visit Rovaniemi voi myös auttaa tähtiä tuotannon järjestelyissä.
– Se ei niinkään ole ollut omasta lomasta informoimista, vaan tullaan tekemään jotain kuvauksia, jotka tulevat henkilön somekanaviin.
– Esimerkiksi MrBeastin julkisuustempaukset, mitä Rovaniemellä on tehty. Kyllä me näistä olemme tietoisia, ja yhteydenottoja tulee. He haluavat tehdä kanssamme somekanaviin yhteistyötä.
MrBeast -nimellä tunnettu yhdysvaltalaistubettaja julkaisi tammikuussa somekanaviinsa videon Suomesta. Maailman seuratuin tubettaja ei kuitenkaan itse henkilökohtaisesti vieraillut tuolloin Suomessa. Sen teki hänen muu ryhmänsä.
Luksuslomia Lapissa tarjoavan Luxury Action -yrityksen yrittäjä Janne Honkanen kertoo keskustelleensa vieraidensa kanssa siitä, mikä Suomessa viehättää.
Honkasen yritys on majoittanut useita maailmantähtiä. Viime tammikuussa yrityksen vieraana Lapissa majoittui Dubain kruununprinssi Hamdan bin Mohammed Al Maktoum.
– Mitä olen vieraideni kanssa keskustellut, niin he ovat kehuneet logistiikkaa eli hyviä lentoyhteyksiä. He eivät kaikki välttämättä lennä yksityiskoneilla, ja myös reittilennot ovat olleet tosi hyvät.
Honkasen mukaan vieraat ovat myös ihastuneet Suomen luontoon. Kehuja ovat saaneet niin revontulet kuin rauhallinen ilmapiirikin.
– Myös turvallisuus korostuu monessa asiassa. Matkailun kannalta hyvä asia on, että Suomi on Nato-maa, Honkanen toteaa.